Helsingin sanomissa eilen 14.8.2023 julkaistussa artikkelissa kuvaillaan erityisesti suomalaisten poikien osaamistason laskua. Sekä tyttöjen että poikien lukutaito on laskenut, mutta tyttöjen taso oli alkujaankin niin korkealla, että ”varaa” notkahdukseen on. Pojilla ei ole. Yliopistot ovat naisvaltaistumassa ja tytöt valtaavat myös huippulukiot. Yhä useampi poika päättää peruskoulun ilman asianmukaista lukutaitoa.
Syitä on pohdittu niin mediassa kuin sosiaalisen median alustoillakin. Niitä on etsitty koulun ja harrastusten eriytymisestä, fyysisen toiminnan puutteesta, miesopettajien vähyydestä. Arvioinnin uudistamisesta, opetusmenetelmistä.
Oman kokemukseni mukaan, ja pohjaan tässä nimenomaan yli kymmenen vuoden kokemukseen opettajana, en tieteelliseen tutkimukseen, suuri pulma poikien koulumenestystä tarkastellessa löytyy omasta kulttuuristamme. Me emme odota pojilta tarpeeksi.
”Pojat ovat poikia”. Tämä vaarallinen sanonta kätkee sisälleen sen, että emme odota poikien osaavan sen paremmin käyttäytyä kuin opiskellakaan tyttöjen tavoin. Tytöiltä odotamme alusta asti vastuuntuntoa ja koulumenestystä, tytön heikko arvosana on huomattavasti merkittävämpi kuin pojan vastaava arvosana. Tässä sekä perheet että opettajat voivat katsoa peiliin. Pojilta odotetaan myös kotitöissä usein pienempää panostusta kuin tytöiltä. Tämän ansiosta omilleen muuttavat tytöt osaavat hoitaa kotinsa ja asiansa, omilleen muuttaville pojille käy äiti edelleen siivoamassa ja pesemässä pyykit.
Miksi aliarvioimme poikien kykyjä? Miksi emme vaadi heiltä samaa kuin tytöiltä?
Teemme pojille tässä asiassa suuren karhunpalveluksen. Ihminen harvoin alkaa ylittää itsensä, jos ympäristö tahollaan osoittaa, ettei mitään odotuksia oikeastaan olekaan. Kuinka osata odottaa mitään itseltään, jos kukaan muukaan ei odota?
Pojat ovat enemmän kuin kykeneviä tekemään koulutehtäviä, lukemaan kirjoja ja osallistumaan kotitöihin. Tämä näkyy myös tilastoissa; sosioekonomisesti parhaiten toimeentulevissa perheissä eroa tyttöjen ja poikien oppimistuloksilla ei juurikaan ole. Nuoren pärjääminen vaatii meidän aikuisten uskon siihen, että lapsi ja nuori pystyy, osaa ja pärjää. Että päästämme irti ”kympin tyttö” ja ”pojat on poikia” -mielikuvista ja tuemme jokaista nuorta hänen potentiaalinsa mukaisesti valmistamalla häntä tulevaisuuteen niin koulua, työelämää kuin arkeakin varten.
Ylen artikkelin mukaan masennus, ahdistus ja uupumus ovat erityisesti nuorten tyttöjen ongelmia. Lukutaidon ja matemaattisten taitojen lasku taas viimeisimpien tutkimusten mukaan erityisesti poikien ongelmia, joskin tulokset ovat laskeneet niin tytöillä kuin pojillakin. Kertooko tämä enemmän odotuksistamme yhteiskuntana kuin tyttöjen ja poikien aidoista ominaisuuksista?
Meidän tehtävämme yhteiskuntana on kasvattaa ja kouluttaa hyvinvoivia nuoria, joilla on mahdollisuus tavoitella unelmiaan. Ratkaisua etsitään jatkuvasti koulun kehittämisestä; ratkaisuista, jotka voidaan tehdä siististi luokkahuoneessa. Tosiasiassa muutoksen on oltava yhteiskunnallinen. Sen on näyttävä mediassa, kulttuurissa, perheiden arjessa ja koulussa.
Hittielokuva Barbieta lainatakseni: ”He’s just Ken. Anywhere else he’d be a ten.”
Huolehditaan siitä, että kukaan ei ole vain Ken. Kaikilla on mahdollisuus olla täysi kymppi.
Unnaleks 