Luokassa kuuluu puhelimen hälytysääni.
Tunnelma sähköistyy, kolmasluokkalaiset kääntyilevät paikallaan järkytyksen vallassa ja etsivät äänen lähdettä. Yksi oppilaista penkoo punaisena reppuaan ja saatuaan puhelimen käteen hän sanoo varovasti:
– Äiti soittaa.
– Vastaa puheluun ja sano äidille, että nyt ollaan koulussa ja soitat tunnin päästä kun koulu loppuu, vastaan. – Ja laitathan puhelimen äänettömälle.
Näin helppoa se on kolmannessa luokassa. Olemme yhteisesti sopineet, että puhelimet ovat koko päivän repussa äänettömällä, ne otetaan sieltä vain tarpeen vaatiessa. Vahinkoja sattuu, mutta puhelimet eivät ole koskaan olleet ongelma.
Erään toisen luokan oppilas on ottanut naulakoille puhelimensa ja tilanne eskaloituu: hän on videokuvannut toista lasta ja ladannut videon sosiaalisen median alustalleen yleiseen jakoon. Tilanne selvitetään ja samalla myös huoltajille selviää, että aiemmin kielletty alusta on taas käytössä. Onneksi video on melko harmiton ja asia saatiin selvitettyä heti, tilanne olisi voinut päättyä paljon ikävämminkin.
Yläkoulussa tilanne on paljon hankalampi. Suurimmassa osassa yläkouluja oppilaat saavat käyttää puhelimia välitunneilla vapaasti, kunhan käyttö ei ole häiritsevää. Puhelimet kulkevat oppilaiden taskuissa ja löytävät tiensä käteen myös oppituntien aikana. Niin opettajat kuin oppilaat itsekin ovat todenneet puhelimien olevan häiriötekijä oppitunneilla, silti puhelimen käytön totaalinen kielto aiheuttaa nuorissa voimakasta vastustusta.
Asia on ollut viime aikoina paljon julkisuudessa ja olemme saaneet kuulla puheenvuoroja sen tiimoilta lukuisilta ammattilaisilta. Mm. lastenlääkärit, lastenpsykiatrit ja nuorisopsykiatrit kannattavat kännykän käytön rajoittamista koulupäivien aikana yhteisessä kannanotossaan. Puhelimen käytön oppitunnilla on todettu haittaavan merkittävästi keskittymistä ja pitkäjänteistä työskentelyä. Samoin kotona iltamyöhälle venyvä somettaminen ja viestipalveluiden käyttö vaikuttavat lapsen ja nuoren uneen ja siten myös seuraavan päivän jaksamiseen koulussa.
Nuoret itse kokevat asian tärkeäksi, ovathan ”kaikki kaverit netissä”. Päivän aikana voi tulla tärkeä viesti, johon täytyisi pystyä vastaamaan heti.
Tämä kertoo paljon kulttuuristamme, eikä vain Suomessa, vaan maailmanlaajuisesti. Ongelma on yhteinen ja siihen on pyritty hakemaan apua vaatimalla suuria sosiaalisen median toimijoita kehittämään ratkaisuja nuorten suojelemiseksi koukutukseen tarkoitetuilta algoritmeilta. Kaikki ovat nykyään netissä – niin hyvässä kuin pahassa. Saamme netistä valtavasti tietoa, löydämme helpommin meille sopivia ryhmiä ja voimme pitää yhteyttä ystäviimme. Samalla henkilökohtaisten tapaamisten määrä on vähentynyt ja kykymme keskittyä laskee kuin lehmän häntä. Vertailemme elämäämme ihmisiin, joita emme tunne, mutta jotka kuitenkin ovat somen syötteessämme rinta rinnan oikeiden ystäviemme ja tuttaviemme kanssa.
Muutos on valtava ja yhteiskunnallinen. Se on vaikuttanut paitsi sosiaaliseen elämäämme, myös työhömme. Meidän oletetaan osaavan liikkua sulavasti eri alustoilla, vastaavan sähköpostiin lähes välittömästi, tuntevan erilaiset huijaukset ja valeuutiset ja osaavan lukea mediaa kriittisesti. Koulu ei voi eikä sen kuulukaan työntää päätä pensaaseen ja piiloutua näiltä muutoksilta; me kasvatamme nuorista toimijoita tähän yhteiskuntaan, tähän vallitsevaan tilanteeseen. Emme eiliseen.
Myös koulun kuuluu kuitenkin olla kriittinen. En itse ole millään tavalla koneenrikkoja ja teknologian vastustaja. Mielestäni oppilaiden pitää oppia koulussa tietokoneiden käytön teknistä puolta, ohjelmien käyttöä, medialukutaitoa sekä netikettiä. Kaikki koulun toiminta ei voi kuitenkaan olla ruutuaikaa ja on erittäin tärkeää saada välillä katsoa ympärilleen ruudun sijaan, kirjoittaa näppäimistön sijaan kynällä ja lukea näytön sijasta kirjan sivua. Pelillistäminen tuo uusia ulottuvuuksia opetukseen, mutta aidolle kanssakäymiselle täytyy antaa edelleen suurin sija. Pelit eivät voi opettaa puolestamme.
Yksi syy kännyköiden pitämiselle luokassa on niiden käyttö oppitunneilla. En rehellisesti näe tälle mitään syytä. Kouluissa on jo ajan päivät sijoitettu siihen, että oppilailla on käytössä joustavasti tietokone tai tabletti, molempia voi käyttää kaikkeen siihen mihin oppilaan omaa puhelintakin. Tämä poistaa lisäksi puhelinten vertailua tunnilla sekä sitä nolostumista, jos puhelinta ei ole tai sitä ei saa ottaa kouluun.
Vanhemmat voivat ottaa lapseltaan puhelimen pois ja tyrkätä tämän pihalle ”tekemään jotain muuta”, samoin voimme välitunneilla ottaa puhelimet pois ja käskeä nauttimaan muiden seurasta. Nuorelle on kuitenkin tarjottava jotakin puhelimen sijaan: yhteistä tekemistä, harrastamista, mahdollistaa muu puuha kotona. Samoin koulun on oltava riittävän viihtyisä ja tarjota kivoja oleskelutiloja, kirjoja, lautapelejä tai vaikka kuntoilutila ajan kuluttamiseen. Olisi meillä aikuisillakin sana sanottavana, jos meidät työpäivän kesken pistettäisiin käytävään seisoskelemaan työkavereiden kanssa ilman mitään oheistoimintaa monta kertaa päivässä.
Ennen kaikkea meidän aikuisten on seurattava omaa toimintaamme. Jos emme pysty itse kontrolloimaan omaa ruutuaikaamme, miten oletamme nuorten vielä kehittyvine aivoineen kykenevän siihen ilman meidän apuamme?
Käyttämiäni lähteitä ja kiinnostavia linkkejä:
Politico: The EU wants to cure your teen’s smartphone addiction
HS: (tilaajille) Nyt ne puhelimet pois
HS Tiede: (tilaajille) Miten runsas ruutuaika vaikuttaa lapsen kieleen?
IS: Koulu ei saa kerätä kännyköitä oppituntien ajaksi – apulaisoikeusasiamieheltä päätös
OAJ: Voiko opettaja kieltää oppilaan kännykänkäytön peruskoulussa?
Mediamaisteri: Pelillistäminen opetuksessa ja oppimisessa: miten ja miksi?
Unnaleks 