Opettajien vaikeneminen on yhteisön syytä

Helsingin Sanomat julkaisi 29.6.2022 artikkelin opettajien palkkojen tulevaisuudesta ja haastatteli juttuunsa Vuoniityn koulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaa Arto Alhoa. Helsingin Sanomien mukaan Alhon palkka on tällä hetkellä keskimäärin 4000 euroa kuussa ja tulevien korotusten ansiosta palkka voi viidessä vuodessa nousta lähes tuhannella eurolla. Korotusta on kiittäminen kunta-alalle vastikään tehtyä sopimusta, joka ansiosta kunta-alan työntekijät saavat joka vuosi viiden vuoden ajan noin prosenttiyksikön suuremmat palkankorotukset kuin vientialan työntekijät. Koko artikkelin voit lukea tästä linkistä.

Artikkelissa Alho kertoo olevansa tyytyväinen pienipalkkaisten alojen palkkojen nousuun, mutta kritisoi korotusten sitomista vientialaan, ja näkee myös hyvätuloisten hyötyvän korotuksista tarpeettomasti. Hyvätuloisiin Alho laskee myös itsensä. Alho itse ottaisi mieluummin vastaan pienemmän korotuksen, ja matalapalkkaisempien ryhmien, kuten luokanopettajien ja varhaiskasvatuksen opettajien, palkkoja nostettavan enemmän. Hän korostaa myös sitä, miten korotettu palkka ei korvaa opettajien jatkuvasti kasvavaa työtaakkaa, joka on saanut monta opettajaa vaihtamaan alaa kokonaan.

Törmäsin artikkeliin Facebookissa opettajien ja kasvattajien foorumilla, jonne artikkeli oli jaettu, ja jossa sitä kritisoitiin melko kiivaasti. Nyt, palatessani etsimään keskustelua tätä kirjoitustani varten, artikkeli oli poistettu kokonaan.

Olen pettynyt. Ehdin lukea kommentit taannoin vain pikaisesti, mutta Alho nimettiin monelta suunnalta ”omaan pesään pissijäksi”. Keskustelu oli ilmeisesti saanut jopa tällä kyseisellä foorumilla saanut sellaisen sävyn, että juttu keskusteluineen oli poistettava kokonaan.

Kirjoitin hieman samasta aiheesta talvella pakinan Luokanopettaja-lehteen todeten kirjoituksessani, että opettajien palkkaa suurempi ongelma on työn rasituksen voimakas kasvu, jota ansaittu palkankorotuskaan ei korvaa. Opettajia venytetään yhä tiukemmalle ja samalla resursseja leikataan oikealla ja vasemmalla. Tästä eivät kärsi vain opettajat, vaan myös oppilaat, joilta otetaan kauniista lupauksista huolimatta enemmän ja enemmän, ja viesti ylemmiltä tahoilta on olla ”ratkaisukeskeinen”. Toisin sanoen: Pärjäilkää! Pärjäillään, pärjäillään. Kunnes ei enää pärjäilläkään. Yhteiskunnalle tulee vielä iso lasku koulupsykologien puutteesta, terveydenhuoltohenkilökunnan vajeesta, koulunkäynninohjaajien työtuntien leikkaamisesta ja opettajien työmäärän lisäämisestä. Lasten ja nuorten pahoinvointi kasvaa kasvamistaan, ja seurauksia voi vain arvailla.

Omaan pesään pissijä. Pelkkä termi nosti ihon kananlihalle. Opettajien ei ole kovinkaan suotavaa tuoda ilmi linjasta poikkeavia mielipiteitä, vaikka ne pienemmissä piireissä todettaisiin lähes kaikkien allekirjoittamiksi. Jos kaikki on hyvin, leuka rintaan ja suu kiinni. Alho on oikeassa – 4000 euroa kuussa on varsin hyvä palkka. Sellaisista rahoista matalapalkkaisilla aloilla vain unelmoidaan. Tonni enemmän käteen kuussa on useimmille lisä ylellisyyksiin, ei tarpeisiin. Ja ylellisyyksiin toki jokainen on oikeutettu. On kuitenkin myös välttämätöntä tuoda esille asian eri puolet, eri näkemykset. Alho jakoi omansa rohkeasti yleisen linjan vastaisesti. Yhteisö vastasi lyttäämällä ja pitämällä huolen siitä, että muutkin miettivät kahdesti avaavatko suunsa.

Palkankorotus on tarpeellinen, kuten Alhokin mainitsi, erityisesti luokanopettajilla ja varhaiskasvatuksen opettajilla. Se ei kuitenkaan oikeuta murskaamaan opettajia työllä. Opetusalalle hakeutuu pääasiassa ihmisiä, joilla on erittäin hyvä sisäinen motivaatio työhönsä. On äärimmäisen tärkeää pitää tuo motivaatio hengissä. Päättäjätaholta se tarkoittaa valitettavasti sitä, ettei lapsilta voi enää repiä muihin menoeriin. Koulutasolla, niin kollegoilta kuin esimiehiltäkin, se tarkoittaa tukemista, armollisuutta, kuuntelemista ja kannustamista.

Meistä kukaan ei pissi omaan pesään.