Äidinkielen opettajain liitto julkaisi 5.12.2023 Helsingin Sanomissa mielipidekirjoituksen, jossa ilmaistiin huoli nuorten heikentyneestä luku- ja kirjoitustaidosta. Kirjoituksessa vaadittiin hallitusohjelmaan kirjattujen suomen kieleen kohdennettujen lisätuntien sijoittamista yläkouluun ehdotetun alakoulun sijaan. Samassa lyhyessä ja ytimekkäässä kannanotossa Äidinkielen opettajain liitto ”kannatti lämpimästi viides- ja kuudesluokkalaisten suomen kielen ja kirjallisuuden opettamisen siirtämistä oman aineensa ehdottoman asiantuntijan, äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan”, huomaan.
Olen pöyristynyt.
Luokanopettaja ei ole lastenhoitaja, joka puuhastelee oppilaiden kanssa koulussa, kunnes nämä ovat kyllin vanhoja aloittamaan ”oikean opiskelun”. Luokanopettajat ovat maisteritutkinnon omaavia pedagogian ammattilaisia, jotka on valittu opintoihin suuresta määrästä hakijoita paitsi akateemisen kyvykkyyden, myös sosiaalisen pääoman ja henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella. Tällainen vähättelevä sävy, ei vain opettajakollegoilta vaan liitolta, osoittaa ymmärtämättömyyttä.
Meillä Suomessa on tehty linjaus, jonka mukaan oppilaat aloittavat koulupolkunsa vasta seitsemänvuotiaina, eivät aiemmin, kuten monissa muissa maissa toimitaan. Meillä on osattu arvostaa lapsuutta ja sen vaalimista. Samoin koulupäivät on pidetty verrattain lyhyinä ja läksymäärät vähäisinä.
Viimeisimmät PISA-tulokset tuskin yllättivät ketään, joskin olivat kipeä osoitus siitä, että suunta on huono. On kuitenkin muistettava, että PISA on vain yksi indikaattori muiden joukossa, ja suomalaiset oppilaat pärjäävät edelleen kansainvälisissä vertailuissa hyvin. Tästä huolimatta on toki viisasta reflektoida koulutyötä myös näiden tulosten valossa; laskeva suunta esimerkiksi lukutaidossa olisi tärkeää saada pysäytettyä.
Kansallisen koulutuksen arviointikeskus KARVIN artikkelissa muistutetaan osuvasti, että koulu ei voi täysin ottaa harteilleen vastuuta yhteiskunnallisten muutosten aiheuttamien ongelmien ratkaisemisesta. Iso merkitys on esimerkiksi kodin lukuharrastuksella:
”Päivittäin lukemista harrastavat oppilaat saavat kolmannella luokalla yli vuoden etumatkan verrattuna niihin, jotka lukevat harvemmin kuin kerran viikossa. Sekä äidinkielen että matematiikan taidot kehittyvät ensimmäisinä kouluvuosina sitä paremmin, mitä enemmän oppilas lukee vapaa-ajallaan.”
Nyt käsi sydämellä: kuinka monta kertaa sinä, aikuinen, olet lukenut tällä viikolla? Entä kuinka monta kertaa olet lukenut mahdollisen jälkikasvusi kanssa?
Kuinka monta kertaa olet avannut sosiaalisen median?
Itse ainakin olen valitettavasti avannut Facebookin paljon useammin kuin kirjan, joskin yritän myös tsempata lukuharrastuksen parissa.
Aineenopettajien käyttäminen myös alakoulun oppitunneilla on kasvava trendi. Minua itseäni ei esimerkiksi katsota enää käytännössä päteväksi opettamaan alakoulussa englantia, koska minulla ei ole aineenopettajan pätevyyttä. Sen sijaan esimerkiksi käsitöitä saisin ihan vapaasti opettaa, vaikka en osaisi sitä alkuopetusikäisiä vanhemmille opettaa todellisuudessa ollenkaan. Englannin opettajana olen sen sijaan huonoimpanakin päivänäni hyvä.
Tässä piilee alakoulun aarre: erilaiset taitajat saman katon alla, vaikka koulutus on pääosin sama. Usein olemme täysin ongelmitta tarvittaessa pystyneet vaihtamaan keskenämme oppiaineita vahvuuksiemme mukaan: opeta sinä minun luokalleni käsitöitä, koska se on sinun vahvuutesi, sillä aikaa minä opetan sinun luokallesi englantia. Opetus pysyy edelleen alakoulun opettajalla, joka on, äidinkielen opettajain liiton kirjoitusta lainatakseni, perusopetuksen ehdoton asiantuntija.
Yhdenkään viides- tai kuudesluokkalaisen oppiminen ei häiriinny siitä, jos luokanopettaja ei ole erikoistunut äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen ja muista lunttaamatta mikä on suffiksi. Sen sijaan näille varhaisteineille, jotka ovat astumassa yhteen elämänsä suurimmista kriiseistä, murrosikään, on tärkeää saada pysyvyyttä ja lähelleen aikuinen, joka heidät tuntee. Ja opettajalle on tärkeää saada se luottamus, joka hänelle ja hän ammattiosaamiselleen kuuluu.
Panostetaan vastakkainasettelun sijaan opettajien työhyvinvoinnin ja ammatillisen kehittymisen tukemiseen ja lisäämiseen ja yhteistyön ja yhteisopettajuuden mahdollisuuksien selvittämiseen. Panostetaan oppilaiden hyvinvointiin tuloksellisuuden lisäämisen sijaan. Panostetaan perheisiin. Panostetaan yhteisöön.
Unnaleks 