Vietnamin sappikarhujen viimeinen toivo

Ihmisten julmuudelle ei tunnu joskus olevan mitään rajaa.

Onneksi meillä on vastavoima, rakkaus. Valon ja pimeän kamppailu on kuitenkin jatkuvaa, ja joskus toivottomuus iskee toisen puolen pelatessa täysin ilman sääntöjä. Toivoa kuitenkin on, ja tämä on tarina niin pahuudesta kuin toivostakin.

Julkaisun kuvat ovat aitoja, suurin osa on Four Paws Bear Sanctuaryn nettisivuilta yhteistyössä järjestön kanssa. Kuvamateriaali saattaa järkyttää, ja itse asiassa sen kuuluukin järkyttää. Matkat ja kierrokset maksoin itse, julkaisu on tehty puhtaasta auttamishalusta.

 

Hyvää etsimässä

Vierailin ystäväni kanssa viime viikolla Ninh Binhissä, johon on Hai Phongista noin kolmen tunnin bussimatka. Ninh Binh on tunnettu upeista maisemistaan ja venematkoista, joilla päästään ihailemaan luolia ja kallioita. Minun matkallani oli kuitenkin vain yksi kohde, Four Paws -järjestön Bear Sanctuary.

Vietnamissa asuminen saa monessa mielessä sydämen repeämään avuttomuudesta; eläimiä kohdellaan julmasti, maa ja meret hukkuvat roskaan, ilma on myrkyllistä hengittää, ihmisiä on todellisessa hädässä. Tämä tunne saa etsimään edes jonkinlaista valonpilkahdusta. Etsiessäni löysin Bear Sanctuaryn ja olen odottanut oikeaa hetkeä lähteä, se tuli nyt, jouluna.

Vuokrasimme pyörän Ninh Binhistä. Vuokraaja tarjosi kahta pyörää joista kumpikaan ei lähtenyt liikkeelle. Vastoin kaikkea järkeä otin kolmannen, joka saatiin käyntiin. Mitä jos pyörä jättää vuorille? Tankki oli täysin tyhjä, sillä pääsi tasan kymmenen metriä rouvalle joka terhakkaasti tankin täytettyään pyysi bensasta kolminkertaisen hinnan. Silmät leiskuen kieltäydyin jyrkästi maksamasta tätä hintaa, paiskasin edelleen liian suuren määrän rahaa naiselle ja lähdimme liikkeelle. Todennäköisesti nainen on vuokraajamiehen vaimo, pariskunta letkuttaa tankeista bensat asiakkaiden jätettyä pyöränsä ja myy sitten ylihinnalla.

Sitten matkaan. Sää oli kylmä ja minulla oli aivan liian ohut joukkuetakki päällä, kuskin ominaisuudessa olin altis puhaltavalle, hyytävälle tuulelle ja hanskattomia käsiä kirveli. Matkaa oli 30 kilometriä suuntaansa, joten ihan pienestä pyrähdyksestä ei voi puhua.

Jäätävän kyydin päässä oli kuitenkin lämmin vastaanotto. Meidät toivotettiin tervetulleiksi kauniiseen ja viihtyisään kahvioon, jossa myydään kasvisruokaa ja virvokkeita. Tilasimme lämmetäksemme ruokaa, kahvia ja teetä ja aloimme tutustua tiloihin ja ihmisiin.

Pääsy Sanctuaryyn (= turvapaikka, suojelualue) on ilmainen. Opastettu kierros alueella maksaa kuitenkin 150.000 dongia, eli noin viisi euroa, ja raha menee karhujen hoitoon. Tämän lisäksi paikka saa rahaa Four Paws -järjestöltä, joka toimii viidessätoista maassa, yksityisiltä lahjoittajilta ja tuotemyynnistä. Sanctuary käy kouluissa kertomassa eläinsuojelusta ja he luottavatkin, että juuri lapset ja nuoret muuttavat tilanteen tulevaisuudessa.

Oppaamme oli upea nuori nainen, joka puhui karhuista kuin perheestään. Pelastettavat karhut ovat kauluskarhuja (moon bear) ja malaijinkarhuja (sun bear), joita on pidetty vuosia pienissä häkeissä. Karhuilta vedetään pahimmillaan kerran päivässä tai kahdessa neulalla sappea vatsasta, sapesta tehdään ”lääkettä”. Joidenkin karhujen etukäpälät leikataan irti, käpälistä tehdään keittoa, viinaa tai kiinalaista lääkettä. Pienessä häkissä karhut eivät pysty seisomaan tai makaamaan suorana, ne vain istuvat. Sanctuaryn seinillä oli kuvia häkitetyistä karhuista, jotka istuivat metalliin nojaten täysin tyhjin silmin, vegetatiivisessa tilassa.

Vietnamissa karhujen häkittäminen on nykyään kielletty lailla, mutta jo häkitettyjen karhujen pitäminen on edelleen laillista. Salametsästäjät metsästävät karhuja pentuina, ja uusia karhuja häkitetään jatkuvasti. Kiinassa karhujen pito on edelleen laillista, letkut ovat karhuissa kiinni jatkuvasti ja sappea imetään jopa kahdesti päivässä.

 

Surullisten tarinoiden sarja

Oppaamme kertoi lukeneensa emokarhusta Kiinassa, jonka pennulta alettiin ottaa sappea pennun ollessa kaksivuotias. Emo oli viereisessä häkissä pennun kanssa ja emon kuullessa pennun kirkuvan kivusta, tämä tukehdutti lopulta ensin pennun häkin kaltereiden läpi ja hakkasi sitten itsensä hengiltä omassa häkissään. Opas itki tätä kertoessaan. Minä itkin kuunnellessani ja itken kirjoittaessani.

Yksi karhuista oli ollut yli kaksikymmentä vuotta häkissä ennen pelastusta. Yli kaksikymmentä vuotta liikkumatta, ylipainoisena sioille tarkoitetusta ruuasta ja liikunnanpuutteesta, surkastunein lihaksin. Sanctuaryssa se sai ensimmäistä kertaa elämässään liikkua, sai lääkkeitä kipuihinsa ja kunnollista ruokaa. Karhuvanhus kuoli kuitenkin viime vuonna oltuaan Sanctuaryssa vuoden.

Toinen karhuista, Nhi Nho, elää elämäänsä ilman etukäpäliä. Käpälät on amputoitu kyynärpään kohdalta. Alkuun käpälät olivat niin kipeät, ettei karhunaaras päässyt liikkumaan Sanctuaryssa juuri ollenkaan. Katsoin videolta, miten nyt vahvistunut naaras pystyy jo ottamaan juoksuaskelia kyynärpäidensä varassa ja kiipeämään ulkoilualueiden viriketelineille.

Pitkä tie parantumiseen

Monet karhut kärsivät vapauduttuaan pitkään, jopa koko loppuelämänsä vankeutensa aiheuttamista vaivoista, kuten lihasrappeumista, silmävaivoista, hammasvaivoista (karhut yrittävät purra itsensä pois häkeistä) ja stressiperäisestä karvanlähdöstä. Kun karhut tuodaan Sanctuaryyn, ne ovat pari viikkoa sisätiloissa toipumassa, totuttelevat ruokaan ja saavat lääkkeitä kipuihinsa. Kun karhut pääsevät ensimmäisen kerran ulos, ne eivät suinkaan rynnistä onnesta soikeana kirmailemaan pitkin aitausta, vaan istuvat vain. Niillä ei ole juurikaan lihaksia ja niitä vähiäkään karhut eivät osaa vielä käyttää. Ulkoiluun tottuminen vie aikaa.

Kierroksella näimme karhujen aitaukset, joissa nallet parhaillaan etsiskelivät syömistä. Työntekijät ja vapaaehtoiset valmistavat karhujen ruoka- ja lääkeannokset eläinlääkärin mukaan ja ruoka piilotetaan eri puolille aitausta, jotta karhut saavat lisäpuuhaa ja joutuvat vähän ponnistelemaan ruokansa eteen. Sanctuaryssa kasvatetaan banaanipuita eläinten ruokkimiseen, kasvit lannoitetaan karhujen lannalla ja kaikki jätevesi kierrätetään.

Lähtö Sanctuarysta sekä raastoi sydäntä että antoi toivoa. Halasimme kyyneleet silmissä ja jaksan taas uskoa, että tässä maailmassa on mahdollisuus hyvään.

Jos haluat lahjoittaa Bear Sanctuaryn karhuille, se onnistuu parhaiten TÄÄLTÄ. Pienikin lahjoitus on ääni valolle. Itse lahjoitin paikanpäällä ja aion jatkossakin tukea Sanctuaryn toimintaa.

Lisää Four Paws -järjestön työstä karhujen hyväksi voit lukea englanniksi myös TÄSTÄ.