Olen viime viikkoina löytänyt podcastien ihmeellisen maailman, johon uppoan kaikilla arjen kävelymatkoillani. Podcastit ovat pompanneet suureen suosioon viime vuosina etenkin monien bloggaajien ja julkisuuden henkilöiden alettua äänittää omaa tuotantoaan. Aiheita löytyy laidasta laitaan opetuksellisista täysin viihteellisiin podeihin.
Itse kokeilen uutta podia muutaman jakson verran, ja jos sisältö uppoaa, menee jaksoja kymmeniä ja kymmeniä lyhyessä ajassa, sillä kävelen paljon ja kuuntelen podeja myös salitreenin aikana. Viimeisin löytöni on ollut Tuplakääk, suuren maailman julkkisjuoruihin keskittyvä podcast, jota tekevät Kirsikka Simberg ja Enni Koistinen. On kiinnostavaa että jäin koukkuun aiheeseen, joka ei oikeastaan lähtökohtaisesti ole kiinnostanut minua koskaan, enkä puolta ajasta tiedä edes ketä puheenaiheena olevat ihmiset ovat. Ohjelma toimii kuitenkin loistavana aivot narikkaan -materiaalina, sillä ovathan Hollywood-tähdet enemmän taruolentoja kuin oikeita ihmisiä meille tavallisille katujen tallaajille, ja heidän edesottamuksensa kuulostavat enemmänkin fantasiateokselta kuin todelliselta elämältä. Tuplakääk on tällä hetkellä Podtailin suosituimpien podcastien sadan parhaan sijalla viisi.
Ei hätää, kuuntelen myös vakavia ohjelmia vakavista aiheista. Joskus.
Raaka rinnakkaistodellisuus
Koistinen ja Simberg ovat ottaneet hanakasti ja avoimesti kantaa myös saamaansa palautteeseen ohjelmansa kuuntelijoilta. Jokainen julkisesti materiaalia tuottava tietää, että kaikkia ei voi eikä tarvitse miellyttää, ja joskus palaute voi olla tylyä, ilkeää tai jopa uskomattoman julmaa. Vaikka kuinka yrittäisi leikkiä vyötiäistä ja käpertyä panssarikuoreensa pommituksen alkaessa, jotkut kommentit pääsevät silti iholle ja satuttavat oikeasti. Koistinen kertoi ohjelmassa miten eräskin kuuntelija oli luonut useita valeprofiileja haukkuakseen uskomattomalla periksiantamattomuudella mm. hänen ulkonäköään. Asia sai Simerginkin kyynelten partaalle tämän vaatiessa vainoajaa antamaan olla. Julkinen työ ei ole syy ihmisille sylkeä päin kasvoja.
Jokaiseen muurahaiskekoon osuu tietysti monenlaisia ääliöitä ja tällaiseen toimintaan lähtevällä ei varmastikaan ole asiat itselläänkään aivan hyvin. Valitettavasti kyse on kuitenkin paljon laajemmastakin ilmiöstä, ihmisten tavasta puhua toisilleen internetissä. Jokainen, joka on lukenut yhtäkään Facebookin ryhmää oli kyse sitten huonekasveista, koiranpennuista tai sauvakävelystä tietää, että ihmisille tapahtuu jotain kummallista kun he saavat puhua toisille ruudun välityksellä. Joskus yhden pahaa-aavistomattoman kysyjän tai kommentoijan kimppuun käy kymmeniä ellei jopa satoja joukkolynkkauspartioon liittyneitä.
F niin kuin fasaani, G niin kuin Gorilla, H niin kuin…
Opettajana sitä tietysti välillä miettii, että miten nämä pienet ihmiset saa puhumaan toisilleen kauniisti, kun se toinen maailma jossa hekin paljon pyörivät, on täynnä niin uskomatonta kielenkäyttöä. Sen myös näkee, lapset puhuvat usein toisilleen karsealla tavalla. Tietysti silloin, kun aikuinen ei ole kuulemassa. Me ikäloput saamme kuulla tästä joko siltä yhdeltä joka murtuu oltuaan surullinen tarpeeksi kauan, tai kuullessamme jotain vahingossa. Monet vanhemmat lapset toki puhuvat rumasti jo aikuisillekin. Ja joo, monet niistäkin, jotka kotona ”eivät ikinä puhu rumasti”.
Maailma ja kulttuuri muuttuvat, ja valitettavasti ilkeästä puheesta on tullut kaikenikäisille internetin normi, ja internetin parissa kasvaville sukupolville siitä saattaa tulla myös fyysisen maailman normi. Ekaluokkalainen oppii lukemaan, uusi maailma aukeaa, ja Aapisen jälkeen seuraavana aukeavat YouTuben kommenttikentät.
”O-let i-han **-tun ru-ma huo-mi-o-***-ra…”
Unnaleks 