Onko varaa leikkiä ruualla?

Tuijotin edessäni tököttävää lautasta inhosta väristen. Pinaattikeitto oli jo saanut päälleen nahkean kuoren ja tiesin sen olevan haaleaa. Söimme vielä tuolloin luokassa emmekä ruokalassa, joten taisin olla alkuopetusikäinen. Luokkakaverini Noora istui minusta edessä oikealla parin rivin päässä huulet yhtä tiukkana viivana kuin omani. Muut olivat jo välitunnilla, me istuimme poteroihimme hautautuneina. Opettaja istui pöytänsä takana, huokaisi, ja antoi meidän kaataa annostelemansa keiton jäteastiaan ja päästi meidät ulos. Nyt itse opettajana arvelen, että hän tarvitsi kipeästi kahvitaukoa henkien taistelumme jälkeen.

 

Kuvalähde: Myllyn Paras

 

Nirsoilua

Lapsille ei kaikki ruoka uppoa, niin se vain on. Eikä monille aikuisillekaan, useimmilla on jokin inhokki, jota ei kerta kaikkiaan tahdo saada kurkusta alas. Useimmat meistä lienevät myös kuulleet kuuluisan ”syöt nyt koko lautasen tyhjäksi kun ei Afrikan lapsillakaan ole ruokaa”, ja miettineet, miten minun syömiseni tai syömättömyyteni nyt hyödyttää niitä Afrikan lapsia.

Kyllä, oikeastihan kyse on ruuan arvostamisesta. Terveyden nimissä on kuitenkin myös hyvä huomauttaa näin jälkinäsäviisaana, että on oikeasti hyvä, että ihminen tunnistaa omat rajansa, eikä syö yli kylkiensä. Olin itse lapsena kohtalaisen nirso, mutta tarjottaessa kuitenkin useimpia ruokia söin. Kouluruuasta söin kaikkea paitsi sitä kuuluisaa pinaattikeittoa, jota en vielä tänä päivänäkään tahdo syödä.

 

Kuvalähde: Spectrum health

 

Nyt opettajana kuitenkaan en voi kuin ihmetellä, miten paljon pulmia ruokaan monilla lapsilla liittyy. Itse pyydän aina lapsia ottamaan ruokaa vähintään sen verran, että kaikkea tarjottua pystyy maistamaan kolme kertaa. Olen nähnyt vaikka minkälaista… lapsia, jotka eivät voi syödä tietyn väristä ruokaa. Lapsia, jotka eivät syö mitään muuta kuin kalapuikkoja. Lapsia, jotka eivät syö oikeastaan mitään koulussa tarjottavaa, vain kotiruoka kelpaa.

Onko se kouluruoka sitten niin kamalaa? Riippuu toki vastaajasta, minusta se ei ole kamalaa. Se on ihan okei. Jotkut ruuat ovat jopa tosi hyviä, esimerkiksi tämänpäiväisiä kasvispuikkoja söisin ihan mielelläni useamminkin. Jotkut ruuat, kuten erilaiset pastat, ottavat toki vähän itseensä keskuskeittiön ja koulukeittiön pitkänpuoleisessa yhteistyössä ja lämpimänä pidettäessä, mutta aivan syötäviä ovat nekin.

Välillä tekee oikeasti mieli hakata päätä pöytään sanoessani viidennensadannen kerran, että maista kolmesti, enkä saa näiden kysymysten välillä omaa haarukkaa suuhun ollenkaan. Samat lapset tulevat kerta toisensa jälkeen sanomaan että eivät tykkää, eiväthän he tykkää mistään. Toiset taas söisivät varmaan aidan seipäitäkin, jos ne lautaselle pilkottaisiin. Mietin, kieroutuuko ruokasuhteemme hiljalleen entisestään. Nyt jo on jos jonkinlaista dieettiä, joilla ei ole mitään tekemistä allergian kanssa. Itsekin siirryin kasvisruokavalioon katseltuani kyllikseni tuotantoeläinten (ja muidenkin eläinten) rääkkäystä Vietnamissa. Entä mitä syövät nämä lapset, joille mikään muu kuin kotona tehty ruoka ei maistu, kun astuvat opiskelu- ja työelämään? Pikaruoka yleensä maittaa nirsommillekin, joten riskinä on, että vanhempanakin turvaudutaan nopeaan ja helppoon.

Oma näkemykseni on, että ruoasta pitäisi pystyä nauttimaan. Liian kiivas tarkkailu ja valikoiminen johtavat liian helposti syömisen käsitteen vääristymiseen ja syömishäiriöihin. Aina ei tietenkään pysty kuitenkaan menemään pelkkä nautinto edellä, vaan terveelliseen elämään tähdätessä pitäisi saada myös ravintoarvot kohdilleen, ja se onnistuu parhaiten syömällä monipuolisesti. Siksi on niin tärkeää kannustaa maistelemaan erilaisia ruoka-aineita ja hiljalleen totutella muihinkin makuihin, kuin siihen kalapuikkoon.

 

Kuvalähde: Phys.org

 

Ihana kamala Appelsiini

On toki ihaniakin kokemuksia. Eräskin tokaluokkalainen aikoinaan vuodatti jo ihan kyyneliä sanoessaan, ettei voi maistaa appelsiinia. Ei vain voi. Itkeminen ruoan tähden on sentään jo liikaa vaadittu, enkä halunnut lasta näin ylivoimaiseen tehtävään kuin appelsiinipalasen syömiseen pakottaa, mutta kovasti rohkaisin, että olisi hyvä, jos ihan pikkuisen maistaisit. Jonkin ajan kuluttua lapsi tulee takaisin vierelleni ja kuiskaa, että söi koko palasen, ja ei se ollutkaan niin kamalaa.

Seuraavana päivänä sama lapsi kurkotteli ruokajonossa toiveikkaana jo kaukaa, josko tänäänkin olisi appelsiinia tarjolla.

3 vastausta artikkeliin “Onko varaa leikkiä ruualla?

  1. Olisin kiva ,lukea Vietnamista ja heidän arki ajattelusta kontra suomi .ei kukaan jaksa lukea minä minäminä minä. Herää pois narsismista.

    Tykkää

  2. Moi Santeri! Kirjoitan blogia omasta elämästäni ja siitä mitä ympärilläni näen ja mitä koen, se on blogini henki ja ydin. Vietnamista löytyy tietokirjallisuutta, jos ei halua henkilökohtaisista kokemuksista lukea. Vietnamilaisista perinteistä ja tavoista on blogissa lukuisia artikkeleita.

    Tykkää

Jätä kommentti Tarmo Peruuta vastaus