Kalenteritoimintaterapia eli bujo

Ennen lähtöäni Vietnamiin pakkasin kaikki tavarani asunnostani, osan myin, osan annoin, osan pistin säilytykseen. Aina käydessäni läpi tavaroita, eniten aikaa menee paperiosastoni kanssa. Minulla on miljoona vanhaa muistikirjaa, kirjettä, lippua, lappua, ystäväkirjaa ja päiväkirjaa. Osan olen yrittänyt heittää pois vuosien varrella, mutta useimmista en henno luopua.

Muuttokuormani parissa riipaisevin hetki oli vanhan päiväkirjani parissa, johon olin kirjoittanut harvakseltaan, mutta pitkällä aikavälillä – noin kymmenen vuoden ajan. Kirjan alussa kirjoitti pieni tyttö, kirjan viimeiset merkinnät olivat teinivuotensa päättävältä nuorelta naiselta. Etenkin lopussa luin rivejä kyyneleet valuen. Mielessäni halasin tuota itsepäistä, vahvaa, herkkää ja niin perin juurin hyvään uskovaa nuorta, joka nousi esiin sivuilta minua tervehtimään. Ajattelin lähtöni Vietnamiin, ja päiväkirjani minä nyökkäsi hyväksyvästi.

 

 

Ressu-kirjat

Hupaisimmat hetket sen sijaan vietin ”Ressu-kirjojeni” parissa. Ressu-kirjat olivat mustia, kovakantisia kierremuistikirjoja – en edes muista milloin sain niistä ensimmäisen. Kirja alkoi kulkea mukana vähän kuin varavihkona, koska minulla yleensä oli aina jotain koulussa hukassa. Kirjoitin sinne siis läksyjä, tuntitehtäviä, muistiinpanoja… pikkuhiljaa runoja ja tarinoita, piirsin pieniä hahmoja, suttasin ja pelasin sivuille kavereiden kanssa pelejä. Muutaman sivun kaverit ovat täyttäneet omilla piirroksillaan ja tervehdyksillään. En tiedä kuinka monta muistikirjaa äiti oli ostanut varastoon, mutta aina yhden loppuessa ilmestyi aivan uusi, tismalleen samanlainen kirja. Ressu-kirjoista tuli välttämättömyys.

Jossain vaiheessa, varmaankin yliopistoaikana, muistikirjat alkoivat jäädä kotiin, enkä enää täytellyt niitä ajatusten sekamelskalla. Enpä tainnut kirjoittaa tai piirtää paljon muutenkaan. Yliopistohommissa oli ihan tarpeeksi (tai niin ajattelin) eikä aivokapasitetti riittänyt (olisi pitänyt riittää). Niinpä sitten tapa unohtui. Paperikalenteria olen kyllä aina uskollisesti pitänyt, en pidä elektronisista kalentereista, mutta aika tylsästi siihen merkittiin vain menot ja muistettavat.

 

 

 

Bujoilu

Luin kerran artikkelin bullet journalin pidosta, bujoilusta. Hymyilin lukiessani juttua – ahaa, sillä mitä tein vuosikaudet on nyt nimi. Bullet journal saa olla tekijänsä näköinen, mutta useimmat täyttävät bujoaan erilaisilla listoilla, mietelauseilla ja kauniilla kuvilla. Itse en oikein ole osannut koskaan laatia muita kuin tekemättömien tehtävien listoja, joten minun ”bujoissani” ei koskaan listoja juuri ollut, eivätkä ne olleet kyllä kauniita katsellakaan. Tekijänsä näköisiä kyllä.

Viime viikolla löysin Facebookista Kalenterimania-ryhmän, ja aloin selailla jäsenten julkaisuja. Mietiskelin millaisen kalenterin hankkisin Suomeen uudelle kouluvuodelle. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Aloin haikailla Ressu-kirjojeni perään ja ykskaks olinkin jo kirjakaupassa penkomassa sopivaa muistikirjaa, josta voisin tehdä muistikirjan, kalenterin ja päiväkirja yhdistelmän. Kävin läpi kymmeniä ja kymmeniä erikokoisia ja -näköisiä kirjoja, mutta lähes kaikisssa oli viivasto, jota en halunnut. Lopulta löysin luonnostelukirjoista sopivan, joskin suurehkon kirjan, jonka posket hehkuen kannoin kassalle. Niin, ensin käytyäni läpi yhdeksänsataa erilaista tussia.

Valitsemani tussit eivät sopineet kirjalleni – niiden jälki tuli sivuista läpi ja levisi. Närkästyneenä otin käyttöön puuvärit ja palasin kauppaan ostamaan ohuen ohuen mustan tussin, jolla rajata tekeleeni. Ja sitten aloin huhkia.

 

 

 

 

 

 

Toimintaterapiaa

Tunnit kuluivat kuin siivillä. Oli ihana piirtää, suunnitella ja hakea inspiraatiota. Kirjoittelua ei nyt vielä ole tapahtunut, sitä tulee tehtyä tällä hetkellä blogin ja muiden proggisten kanssa tasaiseen tahtiin, mutta laadin itselleni kalenteri- ja muistiosivuja valmiiksi. Ne helpottavat sitä stressiä, jota aiheuttaa muun muassa se, että Qatar Airways kolminkertaisti lippujensa hinnan samalla kun minä kiltisti odottelin heiltä infoa ohjeiden mukaisesti. Kuulemma hintojen pitäisi tulla taas alemmas, mutta hieman kylmänhikeä pukkaa. Siispä piirrän. Kun en piirrä, etsin inspiraatiota Pinterestin ja eri aihealueiden kuvahaun avulla. Voin hyvin kuvitella, että sivujen tyyli muuttunee Suomessa tiukkojen työpäivien myötä vähemmän askartelua vaativaksi, mutta juuri nyt juuri tämä on parasta terapiaa.

Ps. Hienostunut tyyli loppui jo, seuraavan viikon aukeaman valtasi Karhuherra Paddington.