Matkaopas Vietnamiin, osa 1: MATKUSTAMINEN

Vietnam on kasvattanut tasaisesti suosiotaan matkailukohteena, eikä ihme – verrattain pienestä maasta löytyy biitsiä, vuoristoa, aavikkoa, sademetsää, pikkukylää ja suurkaupunkia. Luksusta ja äärimmäistä köyhyyttä. Autenttista kulttuuria, jota ei ole säilötty etikkakurkkujen tavoin museoiden hyllyille ja muinaiskyliin, vaan joka löytyy missä tahansa sylkäisymatkan päästä.

Tässä moniosaisen minioppaani ensimmäinen osa matkailuun Vietnamissa.

 

Matkustaminen

Vietnamissa matkustaminen on samalla järjettömän helppoa ja joskus uskomattoman vaikeaa. Lentokoneella huitaisee helposti ja varsin pienin hinnoin suurimpiin kaupunkeihin, joista matkaa voi jatkaa bussilla, junalla, kimppa-autolla, mopolla tai taksilla. Elämysmatkailija tai downshiftaaja valitsee hitaamman kulkuvälineen; moporeissu maan halki on klassikkotavaraa. Junalla pääsee, mutta se on usein käsittämätön hidas ja reissu on kuumalla säällä todella hikinen. Vessat ovat kokemus itsessään ja neljän hengen hytin sänkypaikka on paikallisellakin asteikolla kova alusta pötköttelyyn, ja se kertoo jo paljon. Lyhyempiin matkoihin juna on toki ihan kelpo, jos on aikaa puksuttaa.

Sleeper bus on kiinnostava kokemus. Busseja on eri tasoisia nuhjuisista ja ikivanhoista uusiin ja moderneihin. Hinta on kohtuullinen ja bussissa on jokaiselle matkustajalle ”sänky” eli pitkällään oleva penkki, jossa nukkua. Penkkejä on kahdessa tasossa kuin kerrossänkyinä ja bussin lattia on pehmustettu unissaputoilijoiden varalta. Joskus toki kuski päättää paukuttaa radiosta teknorytmejä pitkälle yöhön, mutta pääasiassa aika mukava tapa taittaa pidempää matkaa. Joissakin busseissa pedeillä on myös viltti, jonka puhtaudesta en toki uskalla luvata mitään. Itse nukuin ihan tyytyväisenä sen alla pakottauduttuani unohtamaan peiton ällötyskertoimen.

 

 

Mopoiluun ei tarvita paikallista ajokorttua, jos pyörän moottori on <50cc. Mopoista tietäville (eli ei minulle) tämä kertoo, että moottori on pikkuinen ja aika heppoinen. Suurin osa turisteista pyyhältää surutta tehokkaammilla välineillä, ja sellaisia vuokraamot enimmäkseen tarjoavatkin. Periaatteessa poliisi voi tällöin pysäyttää ja sakottaa kulkijaa, mutta rehellisesti sanottuna poliisit eivät käytännössä koskaan pysäytä ulkomaalaisia. Tämä johtuu paitsi siitä, että mopoturistit ovat Vietnamin matkailun selkäranka, mutta suurin syy on siinä, että vietnamilaiset poliisit eivät yleensä osaa sanaakaan englantia. Sakottaakseen turistia poliisin pitäisi ilmoittaa sakosta turistin omaan lähetystöön, kirjoittaa raportti ja niin edelleen ja niin edelleen. Poliisit eivät todellakaan halua tähän tilanteeseen.

Jos sattuu niin ikävästi, että kiukkuinen poliisi pysäyttää, annan luvan käyttää vapaasti omaa hätäkeinoani: hätäänny, puhu äänekkäästi suomea, järjestä kohtaus, tirauta pari kyyneltä ja huuda ”embassy, embassy!”. Jos sinua ei puolessatoista minuutissa ole hätäisesti huidottu jatkamaan matkaasi, syön vasemman jalan sukkani. Jos tämäkään ei riitä, kaikesta selvitään rahalla. Lompakon sisältöä ei kannata näyttää seteleitä etsiessä, sillä sakko on usein juuri sopivasti sakotettavan henkilön rahapussin sisällön suuruinen.

 

 

Vietnamissa turistialueiden ulkopuolella harva puhuu englantia, ja siksi matkailijalle netti on korvaamaton tuki ja turva. Paikallisen sim-kortin voi ostaa mistä tahansa kulmakioskista, toki kaikissa liiketiloissa on aina myös ilmainen WiFi. Kun on päässyt linjoille, kannattaa ehdottomasti ladata Grab-taksisovellus, jolla kaupunkialueilla saat taksin (auton tai puolet halvemman mopon) järkevällä hinnalla missä tahansa seikkailetkin.

Taksikyydin hinnasta voi myös neuvotella, mutta jännää kyllä, kuskit heittäytyvät herkästi vielä tavallistakin kielitaidottomammiksi kun maksusta sovitaan, ja joskus kyydin loppusumma voi olla kiusallinen yllätys. Mopokyydissä (jota kutsutaan myös nimellä ”traditional scooter driver”) nyrkkisääntö on, että jos kuski yrittää saada enemmän kuin 10.000 dongia (n. 0,3 euroa) kilometriä kohden, maksat todennäköisesti reipasta ylihintaa. Kyyditsijöitä kyllä riittää, moni tienaa tällä keinoin joko koko leipänsä tai tekee kyytsäystä sivutoimenaan. Kyydittäjillä on ylimääräinen kypärä, joka tosin ei yleensä ole juuri taikinatiinua kummempi keksintö. Lähes kaikki mopokyytini ovat olleet varsin kivoja kokemuksia, vain yhden kerran olen meinannut lirauttaa lahkeeseeni kuskin painaltaessa ruuhkassa tuhatta ja sataa kurvaten kuin kaistapää autojen eteen pimeistä kulmista jalat kaarteissa lähes maata raapien.

Kielimuuri on hidaste, vaan ei este. Bussikuskit ja lipunmyyjät eivät yleensä puhu englantia, mutta jos löytää bussiaseman, oikeaa kohdetta sinnikkäästi paukuttamalla joku tulee ystävällisesti taluttamaan (tai vaativasti työntämään) oikeaan bussiin. Matkanjärjestäjiä on myös paljon, tämä ei ole halvin keino edetä, mutta helpottaa, jos oma eteneminen arvelluttaa.

 

 

Vietnam on turvallinen paikka matkustaa. Sanon tämän muistuttaen, että mikä tahansa paikka on turvaton, jos ei pidä järkeä päässä. Täälläkin matkailijoita on hävinnyt ja joskus heitä kuoritaan valtatien poskesta tunnistamattomassa kunnossa liikenneonnettomuuksien jäljiltä. Jos lähtee ruuhkaliikenteeseen vailla mitään aiempaa ajokokemusta tai vetää pään täyteen ja sammuu ojaan, on aika todennäköistä, että käy huonosti. Sen sijaan hymyllä ja muutamalla kohteliaalla sanalla vietnamia pääsee täällä todella pitkälle, sillä paikalliset ovat yleensä auliita auttamaan ja kiinnostuneita viettämään aikaa ulkomaalaisten kanssa. Tästä syystä myös soolomatkailijoille Vietnam on erinomainen kohde, eikä yksin tarvitse todellakaan jäädä, jos ei nimenomaan yksin tahdo matkaansa taittaa.

 

 

Tien päällä saa täällä mahtavia kokemuksia, jos vain seikkailumieltä ja kärsivällisyyttä riittää. Asiat eivät todellakaan mene aina putkeen eivätkä suunnitellulla aikataululla, mutta järjestyvät aina tavalla tai toisella.