Nha Trang, venäläisten talvileiri

Istun bussissa matkalla Nha Trangin vanhimpaan mutakylpyhoitolaan vierelläni vastikään Vietnamiin muuttanut Maria. Maria katsoo ulos auton ikkunasta, hymyilee, ja sanoo ”Oon niin onnellinen että olen täällä sun kanssa että mulla itkettää. Eilen oli niin kiva päivä ja tästä tulee huippu myös!”.

Minua hymyilyttää. Jännitin vähän matkalle lähtemistä, sillä emme ole tunteneet toisemme kuin muutaman päivän, ja matkustamisessa on aina omat vinkkelinsä. Kohtalaisen introverttina ihmisenä tunnen oloni hirveän vaivaantuneeksi ja väsyneeksi, jos joudun viettämään paljon aikaa ihmisen kanssa, joka ei ole samassa sykkeessä kanssani. Tykkäsin Mariasta heti tavatessamme, mutta matkalla pitää kuitenkin saada sovittua tulemiset ja menemiset, syömiset, nähtävyydet, mistä ollaan valmiita maksamaan ja kuinka paljon, ja niin edelleen.

Marian kommentti kuitenkin kiteytti hienosti sen, miten matkamme oli alkanut. On ihanaa matkustaa jonkun kanssa, joka haluaa innoissaan kokea kaiken, mitä vastaan tulee.

 

Aurinkoon tieni vie

Koronaviruksen ansiosta matkailu on Vietnamissa kokenut tuntuvan notkahduksen. Ilokseni Hai Phongin lentokentällä oli kuitenkin reilusti porukkaa, ja Nha Trangiin lähtevä kone lähes täynnä. Edestakainen lento maksoi 36 euroa, mikä ilahdutti suuresti tätä pihikinttua. Vieläkään en havaitse missään sitä maailmanlopun tunnelmaa, jota aina välillä kuulee maalailtavan.

Ensimmäisenä iltanamme kuljeskelimme pimeällä rannalla katsellen korkeita aaltoja ja haistellen merituulta. Vaikka Hai Phong onkin merenrantakaupunki, hiekkarantoja siellä on hyvin vähän. Hiekalle päästäkseen on mentävä oikeastaan Do Soniin asti, minne ajaa bussilla noin 20 minuuttia. Do Sonin ranta on usein valitettavan roskainen, merivesi samoin, vesi on hiekasta ruskeaa ja sameaa. Siistittynä ranta on ihan kiva, mutta nyt sinne ei ole mitään asiaa, sillä lämpötila on siinä 16 astetta, mikä tuntuu Vietnamissa todella kylmältä. Nha Trangin ranta ja meri tuntuivat olevan kuitenkin aivan toisesta maailmasta. 25 asteen lämpö tuntui pöyristyttävältä.

 

Venäläisiä kaikkialla!

Nha Trang on erityisesti venäläisten suuren suosion saavuttanut rantalomakohde. Ja venäläisiä tosiaan riittää! Kaikki tekstit on käännetty venäjäksi, asiakaspalvelijat puhuvat useammin venäjää kuin englantia ja kadulla vastaan tulee lähes yksinomaan venäläisiä. Miten outoa olisikaan olla Vietnamissa kaupungissa, jossa kaikki olisivat suomalaisia! Kaduilla näkisi enemmän suomalaisia kuin paikallisia, suomen kieli porisisi joka puolella, Aikuinen nainen kajahtaisi joka toisen ravintolan kaiuttimista. Se olisi hirveää. Eikä tämä venäläisryntäys nyt niin huikea kokemus myöskään ole. Lomatunnelmaa ei kuitenkaan mikään pääse himmentämään, siitä pidämme huolen.

 

Mutakylpykokemus

Työkavereiden suosituksesta päätimme seuraavana aamuna testata kaupungin vanhimman mutakylpyhoitolan, Thap Ba Span. Kummallakaan ei ollut moisesta minkäänlaista aiempaa kokemusta, joten tepsuttelimme aulasta kauniille piha-alueille varovaisen uteliaina kuin vastasyntyneet vasat. Meidät opastettiin muutaman harha-askeleen jälkeen vaihtamaan yllemme uimapuvut, minkä jälkeen meille osoitettiin kahden istuttava syvä punkka. Pienen epäröinnin jälkeen kömmimme punkan sisältämän ruskean mönjän sekaan.

Emme olleet hiukkaakaan seesteisiä, kuten olin kuvitellut mutakylpijöiden olevan. Amme oli mudasta liukas, ja otti aikansa ennen kuin löysimme jotakuinkin stabiilit asennot. Varsat olivat muuttuneet virtahevon poikasiksi. Hauskaa se kyllä oli, terveysvaikutuksista en tiedä. Kylpyä seurasi perusteellinen pesu ulkoilmasuihkussa (mudan saaminen uikkareista olikin temppu), autopesua muistuttava ”hydroterapia”, poreallaslököily, suolavesilököily ja vielä viimeisimpänä visiitti uima-allasalueelle. Lounaan kera aikaa kului huikeat viisi tuntia. Hauska kokemus, mutta mitään mutakylpyuskovaista minusta ei vielä saatu.

Paluumatkalla bussi oli täynnä, kas, venäläisiä. Kuski laittoi soimaan venäläisiä ikivihreitä, joita jokainen mamma lauloi mukana sydämensä kyllyydestä samalla sormiaan terävästi pään yläpuolella napsautellen. Virnistelimme takapenkillä, emme olleet arvanneet tulevamme venäläisten talvileirille.

PS. Marian seikkailuja Vietnamista pääset lukemaan hänen blogistaan tästä linkistä. Instagram-tilini stooreista voi seurailla matkamme kulkua blogejakin reaaliaikaisemmin.