Ummikon elämää

”Unna, tulee noPIAsti!”

Pakko nauraa. Etelä-Afrikkalaisella ystävälläni on palanut hermo odottamiseen, ja hän suoltaa suomea käännösohjelman avulla. Afrikaansia äidinkielenään puhuvalta taittuu suomen lausunta aika hyvin, etenkin kun korostus on melko vihainen. Yritän huutaa jotakin takaisin vietnamiksi, mutta ei taitu. Seitsemän kuukauden jälkeen ei vieläkään taitu.

 

Kielitieteilijä ja kulttuuriantropologi Unnaleks

Olen aina opiskellut kieliä. Itse asiassa vietnam on seitsemäs opiskelemani kieli. Aiemmin olen lukenut suomen lisäksi englantia, ranskaa, italiaa, ruotsia ja saamea. Ja ei, en osaa noita kieliä. Osaan hyvin englantia, ruotsiksi selviäisin ehkä juuri ja juuri henkeni pitimiksi, ranskaa ymmärrän jonkin verran, en puhu enää juuri lainkaan ja italia sekä saame ovat alkeistasolla. Olen hirveän kiinnostunut ymmärtämään ihmisten ajattelua, ja tähän paras portti on kokemukseni mukaan kieli. Intoa olisi, vielä kun jostakin saisi sinniä malttaa keskittyä opiskeluun.

No, tullessani Vietnamiin ajattelin, että äkkiäkös tästä alkeet. Euroopan kielistä ne nimittäin on opintopohjallani aika helppo poimia käyttöön. Uskoin olevani puolen vuoden jälkeen ihan fluentti.

Ja kattia kanssa.

Kas, en kuule mitään enkä ymmärrä mitään

Kotikatuni nimi on Lach Tray, ja opin ketterästi, että oikea lausunta on Lach Tsai. Tai ainakin siihen suuntaan (älkää kivittäkö). Istuessani taksiin totesin pontevasti kuskille ”Lach Tsai”. Kuski katsoi minua täysin ilmeettömästi. ”Lach Tsai?” jatkoin varoivaisemmin. Kuskin kulmat menevät kurttuun. Yritän vielä pari kertaa, ei. No ei sitten. Kirjoitan nimen paperille. ”AAAAAA, LACH TSAI!”, kuski huudahtaa helpottuneena ja lähdemme matkaan. Istun mykistyneenä vieressä ymmärtämättä mitä juuri tapahtui.

Sama pulma Rahikaisella joka ikisessä paikassa. Kuulen sanan, käytän sitä, kukaan ei ymmärrä. Kun sana sanotaan minulle ”oikein”, kuulen sen edelleen ihan samalla tavalla. Kahdella eri sanalla ei ole korvissani mitään eroa, olen aivan kuuro intonaatioeroille. Ja tämä seikka häiritsee minua suunnattomasti, sillä olen aina ollut nopea nappaamaan kiinni puherytmistä ja soinnista, Ranskassakin minulla todettiin parin viikon oleilun jälkeen olevan paikallinen aksentti, vaikka en siitä tiennyt itse mitään. Täällä olen täysi ääliö.

Osaan muuten sanan ääliö. Se on melkein täsmälleen sama sana kuin ”nukkua”. Kätevää.

Muistiinpanoni vietnamintunneilta ovat hirveitä. Kirjaimia joiden perässä lukee ”yökkäysääni” tai jotakin muuta yhtä sofistikoitunutta, epätoivoisia muistisääntöyrityksiä ja suttausta, suttausta, suttausta. Koko muu porukkamme on jo luovuttanut. Olen ainoa, joka edelleen pitää yllä uskoa onnistumiseen. Tai edes jonkinlaisen välietapin saavuttamiseen.

Jos en minä, eivät ne muutkaan

Vietnam on tonaarinen kieli. Vokaaleja on järkyttävä määrä ja aina kun lisää jonkin merkin ylle tai alle tai edellisen merkin ylle tai alle, äänne muuttuu. Ja kyllä, niillä äänteillä ja niiden painoilla on ihan hillittömästi väliä. Luulisi siis, että vietnamilaiset oppisivat itse kuulemaan äänteitä helposti?

No luulisi niin, vaan eivät opi. Jokin kansallinen ongelma on jättää sanoista loppu pois. Sanasta six tulee sik. Sanasta mouse mau. Horse hor. Kuulostan enkuntunneillani ihan hitaasti tyhjenevältä autonrenkaalta suhistessani MAUSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSS. SSSSSSSSSSSSSSSSSSSSS. Hyvä! EI! EI MAU! MAUSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSS. MAUSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSS.

Ja ei, ei sitä kuule.

”Maus.” (=Mouse)

”Mau,”

”Maussss.”

”Mau.”

”Maussssssssssssssssssssssssss”

Hämmentynyt pään kallistus. ”Mau.”

Jep, tältä varmaan vietnamin kielen tutoristanikin tuntuu.