Arkipäiviä maailman äärissä

Sain toiveen kirjoittaa arkipäivästäni, ihan siitä peruskaurasta, mitä täällä elän päivittäin. Hyvä idea, täältä pesee! Harmikseni en voi kirjoittaa kovin tarkasti kouluista tai firmoista joissa työskentelemme, koska kaikki ovat yksityisyrityksiä ja asiakkaitamme. Lisäksi muutama aika oleellinen asia jää toistaiseksi kertomatta, koska täällä täytyy pystyä toistaiseksi elämään. Keskustelu aiheesta erään vietnamilaisen tuttuni kanssa meni näin:

– En voi kirjoittaa kaikesta mistä haluaisin, etten eräänä päivänä katoa tuosta kadulta.

– Höpsis, sinä olet ulkomaalainen. Ei ulkomaalaisille mitään käy. Paikallisten esittämä kritiikki on asia erikseen.

– Ai?

– Joo, ei hätää. Et vaan kirjoita politiikasta. Tai korruptiosta. Tai päättäjistä. Tai järjestelmistä.

– Niinpä.

 

Aikainen lintu torakan nappaa

Tavallinen arkipäiväni alkaa herätessäni kivikovasta sängystäni aamukuudelta. Vietnamilaiset nukkuvat yleensä joko sängyssä, jossa ei ole patjaa ollenkaan, vain puinen laveri(!), tai sitten patjanyritelmällä, joka on suunnilleen lattialle asetettuun vaahtomuoviseen retkipatjaan verrattavissa. Minulle väitettiin että siihen tottuu ja että se on niin hyvä selälle, että paluuta ei ole. Phahah! No, en saa enää mustelmia nukkuessani kuten aiemmin, mutta olen kyllä aina ihan jumissa unten jälkeen. Olen myös oppinut olemaan hyppäämättä tai lysähtämättä sänkyyn, se sattuu.

Ensimmäisen kuukauden täällä söin joka aamu urhoollisesti phô-keittoa, jota täällä syödään aamu-, väli- ja iltapalana. Nuudelikeittoa, jossa on yleensä seassa lihaa tai kalaa tai katkarapua tai muuta sellaista. Sain sellaisen yliannostuksen phô’ta tuon ensimmäisen kuukauden aikana (aamun helteessä saavillinen kuumaa keittoa, nam), että mittani tuli ehkä lopullisesti täyteen. Nykyään syön hyvin eurooppalaisen aamiaisen; hedelmiä, muroja tai puuroa. Luen aamuisin kirjaa syödessäni rauhoittaakseni aamun.

Koska olen ensimmäinen, joka herää, olen yleensä myös se, joka saa kokea kaikki kohtaamiset torakoiden kanssa. Muutama aamu on alkanut lievällä sydänkohtauksella torakan pudotessa katosta tai juostessa sohvan alta jalkani alle. Meillä on näitä tilanteita varten aina iso myrkkypullo käsillä.

 

Töitä – ruokaa – töitä – unta

Töihin kuljen skootterilla, jota ilman en enää täällä selviäisikään. Yleensä opetan ensin yksityiskoulussa neljä oppituntia, jotka kestävät 35 minuuttia jokainen. Tunnit pidetään putkeen, vain yhdessä kohdassa on kymmenen minuutin tauko. Saatan päivän aikana pitää saman oppitunnin viidelle kakkosluokalle, mikä tarkoittaa yli sataa lasta. Neljännellä vedolla alkaa jo ehkä vähän tökkiä hillua läpi samat laulut ja leikit, mutta täysillä mennään alusta loppuun.

Puolilta päivin meillä on ruokatauko, noin kaksi ja puoli tuntia. Tuona aikana joissakin kouluissa vanhemmat hakevat lapset kotiin syömään ja nukkumaan, toisissa kouluissa syödään lounas koulussa ja sitten nukutaan pulpetin päällä. Lapsilla saattaa olla tyyny tai vilttikin. Jos koululle menee etuajassa, voi nähdä lasten heräilevän pulpeteiltaan unisina, hiukset pörrössä. Yksityiskoulussa hoitohenkilökunta tulee harjaamaan tyttöjen letit ja ponnarit takaisin ojennukseen. Kun ollaan heräilty ja hierottu unihiekat silmistä, lapsilla koulu jatkuu vielä pienemmillä viiden korville, isommilla kuuteen-seitsemäänkin.

Itse käyn lounastauolla aina kotona, yleensä tilaan ruokaa kotiin, koska kotiin tilattunakin ruoka maksaa noin kolme-neljä euroa. Joskus käymme kämppäkavereideni kanssa syömässä jossakin lähiravintolassa. Täytyy sanoa, että ruoka Hai Phongissa ei ole elämys – vietnamilaista ruokaa kehutaan kovasti, mutta minulle se on ollut pettymys. Enkä ole kyllä kuullut ylisanoja muiltakaan täällä asuvilta ulkomaalaisilta. Ruoka tehdään nopeasti, siinä ei ole juurikaan mausteita ja esimerkiksi liha on usein hyvin sitkeää, mautonta ja siinä on paljon jänteitä ja rustoa. Kanasta paikallisten mielestä parhaat osat ovat pää, nokka ja jalat, jotka saavat minut harmaaksi.

Uusi kämppäkaverimme Tiia on järkyttänyt meitä muita tehden ruokaa asunnossamme; asia, jota ei ole koskaan ennen hänen tuloaan tapahtunut kattomme alla. Olemme löytäneet suosikkimme paikallisista ravintoloista ja jääkaappimme sisältö koostuu lähinnä pienistä välipaloista, sillä ostamme kaiken ruuan aina valmiina. Jos ruoka maksaa puolesta eurosta seitsemään euroa vaikka tilaisi mitä, kysyy todellista rakkautta ruuanlaittoon mennä kauppaan etsimään aineksia (joita ei tunne), tuoda ne kotiin, ja käyttää vähäinen vapaa-aikansa ruuanlaittoon.

Arjen monet kasvot

Iltaisin minulla voi olla vielä opetusta omalla keskuksellamme, jonne lapset tulevat lisäopetukseen koulupäivän jälkeen. Opetan yksityiskoululla maanantaista perjantaihin, omalla keskuksellamme myös lauantaina, ja sunnuntaina on vapaapäivä. Vapaa-ajastani menee iso osa tuntien suunnitteluun, sillä suurimmalla osalla ryhmiäni ei ole oppikirjoja ollenkaan, ja kaikki pitää kehittää omasta mielikuvituksesta. Olen centerimme manager, eli vastaan kaikesta opettajiin ja opetukseen liittyvästä, ja tähän toimeen liittyvät työt vievät myös roimasti aikaa. Välillä edustan yritystämme eri tilaisuuksissa, pääasiassa se tarkoittaa, että pönötän ja hymyilen ja kuuntelen kun muut puhuvat vietnamia ja esitän että olen ihan messissä.

Jos lasketaan vapaa-ajasta pois se aika, minkä käytän suunnitteluun ja muuhun töihin, minuutteja ei jää kovinkaan montaa. Yritän käydä kaksi kertaa viikossa MMA-harjoituksissa (= mixed martial arts) saadakseni liikuntaa, mutta harvoin ehdin kahdesti. Porukalla käymme syömässä ja elokuvissa katsomassa melkein kaikki elokuvat jotka tänne siunaantuvat, nykyään niitä ei kaikeksi onneksi ole enää dubattu. Ainakaan kaikkia. Nautin bloggaushetkistä, silloin otan yleensä läppärin mukaan, menen lähikahvilaan, ostan lounasta ja hyvää jälkkäriä ja asetun kirjoittamaan. Kirjoittamisesta onkin tullut hyvä henkireikä arjen keskelle.

Sellaista tämä elämä pääasiassa on. Lomia ei pidetä, mutta kävimme työkaverini Villen kanssa pikaisella työreissulla Bangkokissa muutama kuukausi sitten, ja täksi viikonlopuksi menemme samoilla tarkoituksilla Etelä-Koreaan. Arki on arkea, oli sitten Suomessa, Vietnamissa tai Tansaniassa. Se vain pukeutuu vähän eri kuoseihin.

Ps.

Arkea pilke silmäkulmassa voi seurata Instagram-tililtäni, jossa erityisesti tarinaan tulee lisäystä tuon tuosta. Myös Facebook-sivu kannattaa ottaa seurantaan, siellä lisää juttua arjesta ja juhlasta, videoita sun muita herkkuja.