Viisi askeltani stressinhallintaan

Jos johonkin olen saanut työssäni tottua, se on arvaamattomuus. Ryhmiin voi tulla yllättäen uusia oppilaita, oppilaat saattavat olla aivan eri ikäisiä kuin ne kuvitteelliset lapset, joille olin suunnitelmani tehnyt (kolmevuotias on kovin erilainen opetettava kuin kahdeksanvuotias), tapaamisia ja tilaisuuksia tipahtelee eteen hyvin lyhyellä varoitusajalla ja kaikkeen selitys on aina ”tämä on Vietnam”. Tuon yleisselityksen alle niputetaan kaikki mistä ei ilmoiteta ennakkoon ja mitä ei suunnitella ennakkoon. Ja sitä osastoa löytyy runsaasti.

Ennakoimattomuudesta johtuen stressinhallintakeinot ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. En lähtökohtaisesti ole mikään suuri stressaaja niin kauan kun pystyn suunnittelemaan vaativat asiat etukäteen, mutta täällä tilanne on harvoin niin auvoinen. Siksi jaankin tässä omat ykköskeinoni arjen aiheuttamaan verenpaineen nousun kontrollointiin.

 

1. Suunnittele

Aivan, sanoin juuri, että täällä ei voi suunnitella monia asioita. Arkea helpottaa kuitenkin huomattavasti, kun palikat on pistetty järjestykseen niiltä osin kuin se on mahdollista. Minua auttavat listat – kun muutin Vietnamiin, ensimmäinen matkavalmisteluni oli koota lista kaikista asioista, jotka täytyy hoitaa ennen lähtöä. Aina kun uusi asia pulpahti mieleen, kirjoitin sen heti listaan. Tehtävien asioiden pinnisteleminen pelkästään oman muistin varassa aiheuttaa jatkuvaa huolta jonkin kohdan unohtumisesta ja lista vapauttaa minut tästä murheesta.

 

2. Laita asiat tärkeysjärjestykseen

Kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa, tai ainakaan jälki ei ole lopussa kaunista katseltavaa. Kun töitä ja tehtäviä on paljon, käyn päässäni läpi, mitkä asiat ovat sellaisia, jotka saavat ensimmäisenä pakan leviämään, ja tartun niihin. Yksi tärkeimmistä tähän liittyvistä seikoista on antaa itselleen anteeksi se, jos vähemmän tärkeät asiat viivästyvät tai jäävät jopa tekemättä. Itseni kaltaiselle ylisuorittajalle se on toisinaan vaikeaa, mutta hiljalleen saan jopa tämän oman kovan pääni oppimaan jotakin.

 

3. Pilko

Amerikkalainen teologi Reinhold Niebuhr pyysi aikoinaan voimaa muuttaa asiat joita ei voi hyväksyä, hyväksyä asiat joita ei voi muuttaa, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan. Yritän tehdä itselleni selväksi, että asioista joihin en pysty vaikuttamaan, minun on turha kiukutella. Ne on vain kestettävä. Kun kalenteri täyttyy töistä jotka on vain tehtävä, yritän katsoa aikataulua vain pieni pätkä kerrallaan – jos katson koko viikkoa, ryömin takaisin peiton alle enkä tule koskaan pois. Siispä mietin, miten täytyy valmistella seuraava päivä. Aamulla keskityn vain aamupäivän aikatauluun. Puolilta päivin alan keskittyä iltapäivän aikatauluun. Huijaan itseäni, että muuta kalenterissa ei olekaan. Kun on tarpeeksi pöhkö, pystyy itsekin puijaamaan itseään.

4. Hyvä huono tapa

Minun hyvä huono tapani on, että kun teen kirjoitustöitä, kerran, pari viikossa menen kirjoittamaan kahvilaan ja syön jotakin todella epäterveellistä. Ostan lounasta ja jonkun vallattoman jälkiruuan, istun nautiskelemaan, enkä tee yhtään töitä syödessäni. Kuuntelen suomalaista radiota netin kautta kuulokkeilla, luen uutisia ja kirjoituksia tietokoneelta ja vain nautin ruokahetkestä. Kun olen kaapinut lautasen niin tyhjäksi suklaakastikkeesta kuin nuolematta kaapimaan pystyy, aukaisen kirjoitusohjelman ja alan töihin. Radion jätän soimaan, tosin siinä vaiheessa en enää juuri kuule mitään.

Hyvä huono tapa voi olla mikä vain, kunhan se tuottaa iloa ja on ehkä vähän salainen pahe (minun paheeni ei tosin ole enää salainen, toivottavasti se ei mennyt nyt pilalle). Se voi olla auton hansikaslokeroon kätketty kirja jota luetaan salaa viisitoista minuuttia kun pitäisi jo olla hakemassa lapsia päiväkodista. Se voi olla tehonokoset kokoushuoneen sohvalla. Se voi olla kioskista ostettu jäätelö ihan tavallisena arkipäivänä. Lintsausta kalorilaskuista (hyi sentään). Jos tavassa on jotakin moraaliasi hieman ravisuttavaa, se on entistä hauskempaa. Ravistus ei kuitenkaan saa olla niin suuri, että siitä tulee lisää stressiä. Kannattaa aloittaa pienestä.

 

5. Oma aika

Tiedän, tämä on paha rasti. Oma aika vaatii tässä tehoaikataulutetussa oravanpyörässä yleensä jonkin asian jättämistä retuperälle. Oman ajan ottaminen on kuitenkin ainakin minulle ihan huikean tärkeää. Suomessa tämä aika oli yleensä aikaa luonnossa, parasta terapiaa oli päästä viikonlopuksi mökille ja jättää kotiin työt ja sotkut. Täällä Vietnamissa ei vain ole mökkiä ja tässä kaupungissa ei ole luontoakaan.

Yksi keinoni on herätä sen verran ajoissa, että ehdin syödä aamupalaa rauhassa. Olen järkeillyt niin, että kymmenen minuuttia lisää unta ei lopulta tunnu juuri missään, mutta se tuntuu aamuhetkessä mittavasti. Joka aamu, vaikka herätys olisi aikainenkin, teen aamupalan, otan lasillisen tuoremehua, kiikutan koko komeuden sohvalle ja luen kirjaa syödessäni. Tämä on oma aamumeditaationi. Tällä hetkellä menossa on englanninkielinen klassikko To kill a mockingbird, Kuin surmaisi satakielen, ja etenemisvauhtini on muutama sivu päivässä.

Myös aiemmin mainitsemani kahvilan herkkuhetket ovat omaa aikaani, aikaa, jolloin teen asioita vain sen takia että ne ovat mukavia. Lisäksi katselen hölmöjä elokuvia. Olen palannut sarjoista takaisin elokuviin, koska tykkään siitä, että tarinalla on alku ja loppu, ja tarina on kerrottu yleensä parissa tunnissa. Kun aikaa on vähän, voi elokuvaakin katsoa vain hetken, kuten kirjaakin lukea vain muutaman sivun.