Pieni, valkoinen, kaunis nainen

”Pudotan painoa, koska olen läski”.

Tuijotan varhaisteini-ikäistä tyttöä uskomatta korviani. I’m fat.

Tämän lauseen ei pitäisi enää yllättää. Olen asunut Vietnamissa yli neljä kuukautta ja saanut kokea järjettömien kauneusstandardien vaikutukset ihmisten puheisiin ja ajatuksiin, välillä ihan omakohtaisestikin. Täällä minä, normaalipainoinen ja oman kehoni kanssa täysin sinut oleva nuori nainen, olen nimittäin ihan norsu, ja sen saa kyllä välillä tuntea.

Pieni on kaunista

Vietnamissa etenkin nuoret naiset ovat usein todella hoikkia, jopa huolestuttavan laihoja. Nuoret miehet menevät oikeastaan samaan lokeroon, tosin ihannemiehen pitäisi täällä käsittääkseni olla paitsi solakka, myös jäntevä ja lihaksikas, ei tosin millään Bull Mentula -tyylillä, vaan niin että hoikasta varresta paistavat vatsalihakset esiin. Naisella pitäisi lisäksi olla mahdollisimman vaalea iho, lähes kaikki kauneustuotteet ovat ihoa vaalentavia ja aurinkoa vältellään pakokauhuisesti. Vahingossa valkaisevan deodorantin ostettuani en voinut olla nauramatta ajatukselle, että kainaloni vaalenisivat entisestään jo pian läpikuultavaan sävyyn. Mitäköhän myrkkyjä näihinkin tuotteisiin on tungettu, sitä en osaa sanoa, sillä tuoteselosteet ovat vietnamiksi.

Alkuun luulin paikallisten palelevan ulkona helteessäkin etenkin naisten kulkiessa pitkissä takeissa huppu päässä, kaulus vedettynä nenään asti. Hiljalleen ymmärsin kuitenkin kyseen olevan vain auringon pakoilusta. Sinänsä terveellistä, että kuten tiedämme, UV-säteily ei todellakaan tee iholle hyvää. Vietnamilainen ystäväni on vakaasti päättänyt hankkia myös minulle ajotakin, sillä hänen mielestään on kamalaa, että ajan skootterilla käsivarret paljaana.

Vaalea iho on perinteisesti ollut merkki siitä, että kyseisen henkilön ei tarvitse olla töissä ulkona pelloilla, statuskysymys siis. Miehillä vastaava ilmiö on sormenkynsien kasvattaminen, monilla miehillä saattaa olla huikean pitkä kynsi tai pari. Jälleen kerran merkki siitä, ettei tarvitse olla töissä ulkona, vaan voi olla siistissä sisätyössä.

Käydessäni kokeilemassa kendoa, harjoitusten tauolla juttelin erään nuoren miehen kanssa paikallisista kauneusihanteista. Mies nimittäin sanoi hänkin olevansa lihava, kyseinen kaveri oli täysin normaalipainoisen näköinen, ei laiha, mutta ei missään tapauksessa edes tukeva. Pyörittelin silmiäni ja sanoin kuivasti, että minusta siinä ei ole mitään vikaa, että miehessä on muutakin kuin luuta ja nahkaa. ”Voi, ajattelisivatpa kaikki naiset niinkuin sinä”, mies huokaisi. Seuraavaksi kyseenalaistin naisihanteen ja totesin että tällainen laihuutta ihannoiva kulttuuri ei ole terve, ja että naistenkin pitäisi saada elää niin että heillä on hyvä olo. ”Ei, ei, ei, ei! Kyllä naisen pitää olla pikkuinen! Minun tyttöystäväni ovat aina olleet ihan pikkiriikkisiä!”, mies kauhistui. Suutuin niin että purin itseäni kieleen etten olisi sähähtänyt jotakin todella rumaa.

Ikäpolvet poikkeavat

Vartaloihanteet tuntuvat kuitenkin olevan yllättävän ikäsidonnaisia. Tähän arvelisin vaikuttavan Vietnamin nopean muuttumisen. Nuori sukupolvi, joka tällä hetkellä valloittaa työmarkkinoita ja perustaa perheitä, on uuden ajan tuotos. Vanhemmat ihmiset eivät ole näihin nuorten ihanteisiin selvästikään samalla tavoin tarttuneet, mutta he ovatkin kasvaneet hyvin erilaisessa Vietnamissa. Keski-ikäiset ja sitä vanhemmat miehet käärivät mielellään paitansa helman vatsan yläpuolelle, ja antavat vatsan oikein röllöttää. Vanhemmat mammat ovat jo vähän nuoria pyöreämpiä, tosin heistäkään harva on ylipainoinen. Täytyy kuitenkin muistaa, että tässä kaupungissa monella ei ole varaakaan olla ylipainoinen. Fyysinen kunto on kyllä selvästi sinänsä arvostettua, että puistoalueilla etenkin iltaisin juuri vanhemmat naiset kokoontuvat jumppaamaan musiikin tahtiin ja miehet kuntoilevat ulkosalla myös.

Lapsissa ylipainoa näkyy paljon enemmän kuin aikuisissa. Tuntuu yllättävältä, että tällaisessa laihuutta korostavassa kulttuurissa lapset saattavat olla niin lihavia, että jaksavat hädin tuskin ottaa muutaman juoksuaskeleen. Tämäkin lienee kuitenkin kansallisen muutoksen seurausta: nyt ihmisillä on lopultakin kyky hemmotella lapsiaan, ja lapsia sitten todella hemmotellaankin. Toki lapsissakin edelleen valtaosa on hyvin hoikkia; muutos on kuitenkin selvästi havaittavissa.

Vaatteilla koreillaan iästä riippumatta, lähes kaikilla on kaapissaan Chanelia, Pradaa, Dolce & Gabbanaa ynnä muita huippumerkkejä. Miten ihmeessä? Kas, näitä ”laatuvaatteita” myydään jok’ikisessä katukojussa. Parhaimmillaan saattaa kengässä olla kaksikin eri huippumerkin logoa, enemmän on tietysti aina parempi. Sinänsä mukavaa, että tässä viime aikoina on hälisty Suomessakin teinien käyttävän valtavia summia merkkivaatteisiin (MolyBros teki aiheesta YouTube-videon, jonka voit katsoa tästä – varoitus, kaikkien sydän ei kestä, että muksujen paidat maksavat 890e) – jos Vietnamissa laitat kalliin paidan päälle, ei kukaan edes kohauta olkaansa. Kaikilla muillakin on samaa merkkiä. Tai ainakin melkein.

Muutoksen puristuksessa

Vietnamin muuttuminen on niin nopeaa, että onkin kiinnostavaa nähdä, minkälaiseen turbulenssiin varttuvat nuoret joutuvat eläessään vanhan ja uuden maailman puristuksessa. Toisaalla on paine pitää kiinni perheen perinteistä, toisaalta aukeava maailma ja modernin elämän houkutukset. Vanhempi väki ei nimittäin uusia elämänmalleja noin vain sulata. Yksi työkaverini huokailikin surkeana sitä, miten ei voi asua tytön kanssa, oikeastaan juuri seurustellakaan kunnolla menemättä naimisiin. On siis oltava todella vakavissaan kun alkaa suunnitella yhteistä elämää. Perhe ei muuta hyväksy. Etenkin eronneet naiset ovat epäilyttäviä ja avioeroa paheksutaan. Näissä asioissa toki on alueellisia eroja, varmasti Etelä-Vietnamin jo modernisoituneemmilla kaupunkialueilla ajattelu voi olla toista, mutta nämä ovat edelleen isoja ongelmia monille nuorille.

Entä mitä sanoin nuorelle oppilaalleni, joka totesi olevansa läski? Pistin käteni hänen kädelleen, katsoin silmiin ja totesin, että rakkaani, sinä et ole lihava. Sinä olet kasvava nuori, jonka keho muuttuu vielä moneen kertaan, ja näytät terveeltä ja iloiselta. Se on tärkeintä. Sinä olet kaunis.

Ehkä sanoilla ei ole mitään merkitystä. Tai ehkä ne kuitenkin kylvävät ajatuksen siemenen itämään.