Kuntosalille eli saunaan

Ensimmäinen kuntosalipäivä on kuin ensimmäinen koulupäivä. Vähän jännittää onko oikeat vaatteet (ei), löytääkö oikean kaapin (en löydä), meneekö vahingossa miesten pukkariin (en onneksi mennyt), osaako oikean saunaetiketin (no en osannut) ja onnistuuko mokaamaan itsensä salin siistien tyyppien edessä (en tosin tunnista saatikka sitten tunnusta ketään kovin siistiksi). Jännitys saa vielä ihan uusia piirteitä kun kielimuuri ulottuu kaikkeen työntekijöistä muihin kävijöihin ja seinien ohjelappuihin.

Urheasti kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja yritin hymyillä kassalla reippaasti. Kassaneiti tunnisti minut heti (yllätyyys) ja antoi avaimen. Minulle oli luvattu salikortti, mutta sitä kysyessäni tiskin toisella puolella vaivaannuttiin silminnähden ja lopulta toinen sai pupellettua ”next time”. En muuten vielä tähän päivään mennessä ole korttia saanut, ensin kyselin sen perään, mutta nyt olen jo luovuttanut.

Välineurheiluako?

Vaihdoin salivaatteet pukutilassa keksittyäni miten kaapin oven saa auki. Sivuhuomautuksena – se ei ole yhtään vaikeaa, minulle vain näyttää joskus elämä olevan aika vaikeaa. Osasin lopulta kääntää avainta oikeaan suuntaan. Arvelin voivani vaihtaa siinä kun näin toisenkin naisen vaihtavan paitaa. Salilla ei ollut juuri ketään, olin valinnut hiljaisen ajan eli keskipäivän, jotta ällistelijöitä olisi mahdollisimman vähän. Hyvä niin.

Seuraavaksi nimittäin tassuttelin salin puolelle ja suunnistin heti sille yhdelle laitteelle, jota osaan käyttää – juoksumatolle. Plärättyäni hetken numiskoiden kanssa sain vekottimen käyntiin ja aloitin reippaalla kävelyllä. Aloin ihmetellä, miksi kävely tuntuu niin oudolta…

Kengät! Minulla ei ollut kenkiä! Katsoin niin äkisti ympärilleni että meinasin lentää juoksumatolla turvalleni. Kyllä vain, olin ainoa avojalkainen. Hitto! Totta kai tiedän, että salilla käytetään sisäkenkiä, mutta kun täällä otetaan kaikkialla kengät pois ja joka paikassa ollaan sisällä aina avojaloin, olen jo ehtinyt tottumaan. Sätin itseäni mielessäni ja totesin, että nyt on liian myöhäistä tehdä asialle mitään. Minullahan ei edes ole liikuntakenkiä täällä, ne ovat nyt sitten ostoslistalla. Kiitin hengessäni itseäni siitä että olin tullut hiljaiseen aikaan ja päätin vetää reissun pokkana kotiin.

En uskaltanut käyttää mitään laitteita kun en ollut varma miten ne toimivat. Enkä halunnut etenkään kenenkään henkilökunnasta tulevan opastamaan minua ja huomauttamaan, että no shoes, no service: kengät jalkaan, pösilö. Siispä suuntasin käsipainoille ja touhotin hyvin kevyiden painojen kanssa ihan kuin olisin tiennyt mitä teen.

saunataistelu

Tämän suurenmoisen treenini päätteeksi kipitin pukkariin ja laitoin iloisena saunan päälle ajatellen että se lämpeää sillä aikaa kun käyn suihkussa. Taulussa näkyi 32 astetta. Höpsis, ajattelin, ja laitoin lämpötilaksi varsin miedon 60 astetta (jotten pelästyttäisi ketään) ja hilpaisin suihkuun. Hetken suihkuteltuani joku huutelee vietnamiksi ulkopuolella. Laitan pyyhkeen ja kurkistan ulos, siellä on siistijä, joka posmottaa kauheat moitteet saunan lämpötilasta. Ainoa sana, jonka hän osaa sanoa englanniksi on LOW! LOW! ja osoittaa saunaa jossa on kiuas. Nyreänä tuijotan takaisin. Täti työntää minut toiseen, kaakelisaunaan, joka on myös ihan kylmä. Istun kaakeliportaalle mököttämään ja ihmettelen vieressäni olevaa puista pönttöä, jossa näyttäisi olevan hedelmänkuoria.

Pöntön laidasta alkaa turstuta tilaan sankkaa höyryä. Pomppaan ylös ja säntään huoneen toiseen laitaan ja mietin, yritetäänkö minut kaasuttaa vai rentouttaa. Täti aukaisee oven ja huitoo peukkua ylöspäin ovenraosta. Hymyilin, koska niin kuulemma pitää tehdä kun pelottaa. Siinä sitten istuin, huone tuli täyteen oudon hajuista höyryä. En kokenut oloani erityisen rentoutuneeksi, mutta istuin kohteliaasti aloillani ja arvioin, kuinka paljon bakteereita saan imettyä itseeni tälläkin reissulla.

Kohta päätin kuitenkin lähteä ja koska tätiä ei näkynyt missään, hiivin ”suomalaiseen” saunaan. Se oli jo vähän lämmennytkin! Ja siellä oli Harvian kiuas! Nyt tosin käydään keskustelua sitten siitä, onko kyseessä aito tuote vai Kiinan kopio. Kiukaan sihahdus oli kuitenkin ilahduttavan autenttinen ja istuin lauteilla hymyillen typerästi kuunnellen sähkökiukaan hiljaista ruksutusta.

Palatessani suihkun kautta pukuhuoneeseen, törmäsin taas siistijään, joka katsoi minua kysyvästi. Näytin molempia peukkuja ja erosimme molemmat oletettavasti kohtalaisen tyytyväisinä.

Ps. Unnaleksin Facebook-sivulla on videokuvaa rituaalista jota todistimme pitäessämme sadetta luolassa kiivetessämme vuorelle. Ja muutakin kivaa!