Maassa toisen maan tavalla

Täytyykö uuteen maahan ja kulttuuriin muuttaessa sulautua paikallisväestöön? Maassa maan tavalla tai maasta pois. Käsi ylös, jos olet kuullut tätä lausetta uupumukseen asti. Tämä on helppo täräyttää Suomessa jos joku menee uikkarissa saunaan, samoin kokeneet matkailijat nyökyttävät päätä kuin hartioilla olisi vieteri kun on kyse paikallisten toimintatapojen noudattamisesta. Mutta onko suomalaisen oltava Vietnamissa vietnamilainen?

Kirjoitettuani artikkelin Ulkopuolinen, heräsi sosiaalisessa mediassa kiinnostava keskustelu sopeutumisesta ympäristöön. Moni tukeutuu juuri tähän maassa maan tavalla -mantraan. Vaan mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Suomalainen vai vietnamilainen?

Ihan rehellisesti minusta ei paikallista saa, vaikka oppisin kielen ja kulttuurin etuperin ja takaperin, muistaisin jokaisen ikäryhmän kohteliaan kutsumanimen ja osaisin käydä oikeana päivänä temppelissä uhraamassa cokis-tölkkejä ja kakkusia. Minua tullaan aina tuijottamaan, koska siniset silmät, vaaleanruskeat hiukset ja vitivalkoiset sääret pistävät täällä silmään. Viimeksi tänään kahvilassa pikkutytöt tulivat noin viiden sentin päähän kasvoistani tuijottamaan. Toinen vei kakkupalastani marjankin päältä omiin suihinsa (en ole vieläkään toipunut).

Olen aina osannut kunnioittaa muita kulttuureita ja olen niistä avoimen kiinnostunut. Täälläkin laitan nöyrästi leuan rintaan ja myönnän, että opittavaa riittää. Mutta missä vaiheessa sopeutuminen alkaa olla oman identiteettinsä piilottamista? Meidän suomalaisjoukkomme ei poikkea valtaväestöstä vain ulkonäkönsä puolesta. Huumorimme on hyvin erilaista. Puhetapamme on kiertelemätön, samoin muut tapamme. Herätämme hämmennystä, huvittuneisuutta ja varmasti pahennustakin ihan vilpittömästi omasta mielestämme kunnioittavalla, mutta meille ominaisella käytöksellämme. Ja ei, tämä ei tarkoita, että ryyppäisimme suomalaiseen tyyliin kapakassa ja meidät kannettaisiin kotiin.

Täällä on monia hienoja tapoja ja perinteitä, joita on kiinnostavaa seurata ja joista oppia. Perheen merkitys tuntuu erityisen liikuttavalta, meillä Suomessa kun perheet asuvat usein toisistaan hyvin etäällä ja perheenjäseniä tavataan juhlapäivinä ja lomilla. Ei aina silloinkaan. Täällä nuoret asuvat usein pitkään vanhempiensa kanssa, ja isovanhemmatkin kuuluvat ydinperheeseen. 22-vuotias työkaverini lähti illalla puoli yhdeltätoista kotiin ollessamme istumassa iltaa, koska hänen äitinsä soitti, että nyt on kotiintuloaika. Kuinka moni suomalainen samanikäinen olisi lähtenyt kiltisti ja kuuliaisesti nukkumaan?

toimintakulttuurien sekasotku

Työkaverini Toni taas totesi yhden vietnamilaisista assareistamme viettäneen minun kanssani liikaa aikaa. Toni oli kysynyt tältä hississä mitä kuuluu, ja assari oli vastannut ”HUNGRY”. ”Ihan kuin mitä sinä sanoisit”, Toni virnuili. Vietnamilaiset työkaverimme yrittävät myös opetella ymmärtämääm huumoriamme ja jopa vitsailemaan samaan tyyliin, mikä tietysti on meistä hulvatonta, eikä aina mene ihan putkeen. Tonin henkilökohtainen avustaja on alkanut sanoa aina englanniksi ”minä en ymmärrä” kun ei halua vastata johonkin kysymykseen, ja kikattaa hillittömästi päälle. Vitsailuharjoituksia on itse asiassa jo niin paljon, että alkaa olla mahdotonta sanoa kuka täällä puhuu totta ja kuka ei.

Vaikutamme siis kaikki toinen toisiimme. Meidän kanssamme toimivat vietnamilaiset ovat kohta niin sekavia, että heidät tuomitaan tässä yhdenmukaisuutta vaalivassa kulttuurissa varmaankin kohta seinähulluiksi. Meille suomalaisille tuo leima on jo otsaan lyöty. Ehkä Suomeen palatessani, koska se sitten tapahtuukin, alkavat suomalaisetkin tavat tuntua aivan vierailta ja höperöiltä. Juuri niin kävi texasilaiselle Rachelille, joka julkaisi YouTubessa videon kulttuurishokistaan palatessaan kotiin Suomesta. Shokkeja oli ollut kyllä Suomeen matkustaessakin, mutta neljän Suomen vuoden aikana esimerkiksi ruokakulttuuri, hiljaisuus ja tavat, kuten kenkien riisuminen eteisessä, olivat jättäneet Racheliin pysyvän jäljen.

Kaikkia tapoja ei kuitenkaan ole tarpeen omaksua puolin eikä toisin. Multikulttuurisessa työpaikassamme meille on jo kehittymässä ihan oma työpaikkakulttuuri, joka on iloisen kaoottinen miksaus itäsuomalaisuutta, lappilaisuutta, eteläsuomalaisuutta, intialaisuutta – ja tietysti vietnamilaisuutta pohjoisen erityispiirteillä. Jokaisella on kuitenkin oikeus pitää kiinni omasta identiteetistään.

Minusta ei saa suomalaisuutta – eikä sen puoleen Lappia – karistettua, vaikka eläisin ulkomailla loppuelämäni, eikä onneksi tarvitsekaan. Sitähän juuri on kulttuurinen rikkaus, että pystymme elämään rinnakkain toisiamme ja toistemme tapoja kunnioittaen. Tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvää, sillä muiden ulkosuomalaisten kanssa aiheesta käydyissä keskusteluissa ilmenee myös surullisen paljon epäluuloa ja rasismia, jota suomalaiset ovat joutuneet kotiseuduillaan kohtaamaan. Sellaisissa tilanteissa vaaditaan aika paljon sisua, selkärankaa ja ymmärrystä olla ottamatta liikaa itseensä ja palaamatta ”kotiin”.

Unnaleksin Facebook-sivulta löydät kuvaamiani videoita, lisää kuvia ja ajankohtaisia kuulumisia. Tykkäämällä sivusta saat ensimmäisenä tiedon uusista artikkeleista. Otan ilolla vastaan myös kysymyksiä, kommentteja ja toiveita niin täällä kuin Facebookissakin.