Muuttolinnun havaintoja

Hai Phongin ”kasvatti”

Saapuessani Vietnamiin vuosi sitten muutin Hai Phongiin, parin miljoonan ihmisen kaupunkiin noin sadan kilometrin päässä Hanoista. Vaikka kaupungissa on paljon ihmisiä, se ei ole lainkaan perinteisen suurkaupungin oloinen – ennemmin kuin sata(tuhatta) kylää lytättynä yhteen. Katukuvasta puuttuvat huikean korkeat tornitalot, ostoskeskukset ja välkkyvät kyltit. Sen sijaan katu kadun perään on täynnä kaiken kirjavaa kivijalkaliikettä tai kojua, niin erilaisia, että kaikki kadut näyttävät hyvin samanlaisilta. Jalkakäytävät ovat täynnä skoottereita ja myyntikärryjä.

Hai Phongissa ei juurikaan ole turisteja, sillä pohjoiseen kulkeutuvat matkailijat käyvät yleensä Hanoissa ja Ha Long Bayssa. Kaupunki ei houkuta, vaikka hyvin autenttinen Vietnamilainen kaupunki onkin, koska paikasta puuttuvat turistinähtävyydet, McDonaldsit, vesipuistot ynnä muut hauskuutukset. Väki ei myöskään useimmiten puhu englantia. Todelliselle kivenkovalle reppureissaajalle nämä eivät ole suinkaan este vaan ennemminkin kutsuva tekijä, mutta mukavuusmatkailijat puuttuvat – eikä reppureissaajiakaan juuri näy.

 

Hanoin pikavisiteeraaja

Hanoi on turistivirroistaan huolimatta myös edelleen hyvin vietnamilainen kaupunki, jossa on niin moderni puolensa kuin perinteiset paikalliset kujansakin. Asuessani Hanoissa asuntoni oli alueella, jossa oli lähestulkoon pelkästään paikallisväestöä, mutta vain muutaman korttelin päässä alkoi ”länkkärialue” baareineen, ravintoloineen ja putiikkeineen.

 

Uusi kotikolo pikkukaupunkiin

Nyt asun kauempana maailmasta kuin koskaan. Vaikka olenkin edelleen teknisesti Hai Phongin alueella, tämä pieni kaupunki on ihan oma lukunsa. Kuten edellisessä artikkelissa kirjoitinkin, arvelen meidän olevan ainoat länsimaalaiset koko alueella. Hai Phongissa ja jopa Hanoissa olin jo tottunut ihmisten huomioon, mutta nyt olen täysi avaruusolio. On hupaisaa nähdä, miten ihmiset vilkaisevat ensin kohti ja kääntyvät sitten äkkiä katsomaan uudelleen silmät suuriksi rävähtäneinä. Huomio on positiivista, onneksi, tosin toisinaan esimerkiksi perään huutelu on todella kiusallista.

Pidän Kien Thuysta. Mielestäni tällä paikalla olisi turistikaupunkinakin paljon enemmän potentiaalia kuin suurella mutta betonisella ja likaisella Hai Phongilla. Kaupungin halki kulkee iloinen joki, jossa lapset käyvät uimassa pelastusliivit päällä. Joen varren puihin on laitettu valoja ja rantaa koristavat muistomerkit. Kauppojakin on ja kahviloissa löytyy niin perinteisiä vietnamilaisia kadunvarsimalleja pikkuisine muovipenkkeineen ja arveluttavine muovikuppeineen kuin varsin länsimaalaistyylisiä sisäkahviloitakin, joista saa paitsi järjettömän hyvän bac xiun (todella makea kylmä maitokahvi) myös kuuluisaa maitoteetä (bubble tea), pirtelöitä ja jogurttijuomia. Ranta on lyhyen matkan päässä eikä Hanoihin ja muihin kohteisiin ole myöskään pitkä matka. Pikkuisen puitteita kasaan ja tästä saisi ihastuttavan lomakohteen.

Erikoinen havainto on, että paikallisista suurin osa ei ilmeisesti osaa uida. Kuulin merenkulkua yliopistossa opiskelevalta ystävältäni, että heidän on läpäistävä uintikoe saadakseen tutkintonsa. Vielä harjoittelun jälkeenkin kurssilaisista kokeen läpäisi vain kaksi, ja nämäkään eivät osanneet uida ennen opiskeluaan yliopistossa.

Käydessämme meressä uimassa aiheutti oma, varsin keskinkertainen, uimataitoni suurta ihmetystä. Lähellä pulikoiva naisjoukko oli täysin ällistynyt esimerkiksi kyvystäni kellua. Uimataidottomuus tuntuu hämmentävältä, sillä meren äärellä asuvan kansan luulisi järjestään osaavan uida ja opettaa lapset uimaan mahdollisimman varhain jo ihan turvallisuussyistä, mutta ei! Kuulemani mukaan edes laivoilla työskentelevistä läheskään kaikki eivät tätä taitoa hallitse. Kuulostaa aavistuksen riskialttiilta.

Lähialueella on joka tapauksessa useampia hiekkarantoja, ja jos meren hiekasta ruskea ja melko roskainen vesi alkaa tympiä, myös muutamia uima-altaita. Kesän etätöille on siis mukavia kohteita tiedossa.