Valmistautuessani muuttamaan Vietnamiin, punnitsin tarkkaan, mitä otan mukaan ja mitä en. Laukkukapasiteettini oli varsin rajallinen – vaikka kaksi matkalaukkua on ehkä lomalle lähtiessä ruhtinaallinen tila tavaroille, muuttaessa ei niinkään. Siispä jätin pois kaiken minkä saatoin arvella saavani kahden miljoonan ihmisen kaupungista tarvittaessa helposti.
Tuolloin en vielä tiennyt, että kyllä täältä asioita saa, mutta mitä asioita ja kuinka helposti, ovat aivan eri kysymyksiä.
Lääkevastaisen pilleripöhnä
Yksi tärkeä asia olivat erilaiset lääkkeet. En ole lääkeihminen, en mielelläni käytä edes särkylääkkeitä, ellei hätä ole suuri. Kyse on vain yksinkertaisesti siitä, että en halua tuupata kroppaani enempää kemikaaleja kuin sinne nykymaailman mönjien mukana valmiiksi menee. Rokotevastainen en ole pätkääkään, rokotteet pelastavat ihmishenkiä ja ilman nykyisiä rokotteita aika moni meistä ei selviäisi aikuisuuteen asti. Kävin kyllä kiltisti ottamassa lavantauti-, kolera-, jäykkäkouristus- ja japaninaivokuumerokotteet, näiden kanssa en nimittäin yhtään halua temppuilla. Sen sijaan oikeastaan kaikki muut lääkkeet luotin saavani Hai Phongista.
Jouduin sairaalaan melko pian saapumisemme jälkeen saatuani ilmeisesti bakteeritartunnan, jonka seurauksena pötköttelin sairaalassa viikon verran pumpattavana täyteen jos vaikka minkälaista lääkettä. Aina huonon olon uhatessa hirveän ystävällinen henkilökunta käytti koko englanninkielen sanavarastonsa kysyessään ”pain?”, ja jos vastasin kyllä, virtasi lääkettä taas suoneen ja olo helpottui. Palatessani kotiin sain mukaani säkillisen lääkkeitä, joita vähän hämilläni sitten pistelin poskeeni viikkotolkulla.
Menetkö isolle vai pienelle lääkärille?
Sittemmin olemme kämppikseni Villen kanssa todenneet, että vaikka sairaala on sairaalle ihan hyvä paikka, sinne ei mennä, ellei ole ihan pakko. Koska vakuutusyhtiö usein maksaa matkaajan viulut, sairaalassa pidetään potilasta hirveän mielellään vielä muutama ylimääräinenkin päivä. Lääkkeitä saa käydä hakemassa kassalta kottikärryllisen, ja ne ovat mitä erikoisimpia – lukiessamme tuoteselosteita olemme todenneet meille määrättävän erilaisiin oireisiin muunmuassa vapinaa hoitavia lääkkeitä, sydänlääkkeiutä, huikeat määrät vahvoja antibiootteja ja viikon kuuriksi mielialalääkkeitä. Antibioottikuurit olemme kuuliaisesti syöneet, mutta muiden suhteen käyttäneet voimakasta harkintaa.
Toinen työkaverini sai vahvan antibioottikuurin, jonka jokaisesta otetusta annoksesta seurasi kahdentoista tunnin oksentelu.
Jos ei halua mennä sairaalaan, voi mennä ”pikkulääkärille”. Siellä minäkin istuin kolme kuukautta kestäneen yskäni takia muiden ollessa jo varmoja kuoleman minut kohta korjaavan. Verenpaineeni mitattiin odotushuoneessa ja kirjoitettiin mustekynällä käteeni. Samaisessa odotushuoneessa lääkäri tutki potilaan ja antoi sitten diagnoosinsa ja hoito-ohjeensa muiden potilaiden nyökytellessä vakavina vieressä. Minulle lääkäri sanoi, että minun tulisi välttää kylmiä juomia, ajamista skootterilla keskipäivällä ja kalan syömistä, sillä sama asia mikä aiheuttaa kalassa sen ominaishajun, pahentaa myös yskääni.
Unohdin ohjeen jo ennen kotiinpääsyäni ja söin vahingossa matkalla jäätelön.
Villekin kävi pikkulääkärillä tiputuksessa, makasi samassa odotushuoneessa tippaletku kädessä ja mummut polvia vieressä taputellen hoitajien tiedustellessa mahtaisiko Villellä olla aikeita hankkia itselleen vaimo lähiaikoina. Valitettavasti ei ollut.
Lääkepulloja, isoäidin rohtoja ja rukouksia
Kun minua puri Cat Ba’n reissullamme käteen vihainen apina, pyysin vietnamilaiselta ystävältäni tulkkausapua sairaalaan saadakseni rabies-rokotteen. Rokote on otettava vuorokauden sisällä ja jatkorokotuksia tulee neljä kahdenkymmenen yhden päivän aikana, joten halusin sairaalaan kiireesti ottamaan lääkkeen. Jos rokotusta ei ota ja rabies tarttuu, siihen kuolee väistämättä. Ystäväni sanoi, ettei tarvitse mennä lääkäriin; hän ostaa minulle salvaa, jota voin laittaa käteeni.
Jotenkin päädyin kuitenkin ottamaan sen rokotteen kiireen vilkkaa.
Jokaiseen oireeseen on täällä aina jokin syy, eikä se syy yleensä ole virus eikä bakteeri, vaan syy on, että olet syönyt väärää ruokaa, ollut ulkona keskipäivällä, ajanut skootterilla liian pitkän matkan tai vaihteleva sää (edellisenä päivänä satoi) aiheutti sairastumisen. Tärkeä osa parantumista on huolehtia esi-isien asianmukaisesta huomioimisesta ja rituaaleista. Poppakonsteja ja isoäidiltä opittuja niksipirkkakeinoja riittää, ja niiden lisäksi lääkkeitä satelee ovista ja ikkunoista. Ja lääkkeiden voimaan todella luotetaan. Apteekista saa ilman reseptiä lähes mitä vain, ja jos olet mennyt ostamaan laastaria, huomaat yhtäkkiä päätyneesi tehokkaan myynnin seurauksena ostamaan laatikollisen pillereitä ja voiteita erilaisiin vaivoihin.
Lääkkeillä sairastunut maailma
Oma sairasteluni on vähentynyt reippaasti, alan mahdollisesti siis jo näin viiden kuukauden jälkeen olla tottunut paikalliseen bakteerikantaan. Yksi yskääni merkittävästi vaikuttava asia on, että käytän kaduilla aina hengityssuojainta, parasta mahdollista apteekista saatavaa paperista suojainta, kasvoillani paikalliseen tyyliin. Saaste ja pöly yhdessä aiheuttavat sen, että liikkuessani liikenteen seassa ilman suojainta alan lähes poikkeuksetta yskiä limaista yskää. Ja Vietnamissahan onkin annettu ohjeeksi tällä hetkellä välttää suurkaupungeissa ulkona liikkumista saastemäärien takia, mikä ei ilahduta minua ollenkaan. Mitäköhän tälle maapallolle tapahtuu?
Meille ei hyvin käy ainakaan näillä lääkemäärillä, vanhoille lääkkeille nimittäin ei ole mitään keräyspisteitä. Kaikki käyttämättömät lääkkeet menevät siis roskiin, ja siitä kaatopaikalle (jätteiden lajittelua ei täällä vielä harrasteta), ja sieltä…
Niin.
Unnaleks 